Matti Nykäsen ex-puoliso Susanna Ruotsalainen kaipaa Helsinkiin – alkuvuoden suru-uutinen varjostaa yhä

Susanna Ruotsalaisen arki täyttyy tällä hetkellä töistä. 

Susanna Ruotsalainen kertoo suunnittelevansa muuttoa Jyväskylästä Helsinkiin, kunhan asunto saadaan kaupaksi. Jyväskylässä hän on viihtynyt kolme vuotta, ja sanoo pitävänsä kaupungista kovasti. 

– Ei ole valittamista. Mutta ystävät ovat olleet minulle elämässä aina tärkeitä, ja kaipaan heitä täältä Helsingistä. Minulla on aika laaja ystäväpiiri täällä ja aika iso osa elämästä puuttuu, kun he eivät ole mukana päivittäisessä arjessa, hän kertoi torstaina 23. toukokuuta Storyvillen kesäfestareilla.

Sinkkuna elävä Ruotsalainen myöntää, että tällä hetkellä työ vie suuren osan elämästä. Hän on kuitenkin avoin tulevien romanssien suhteen. 

– En ole sitä koskaan hakenut, mutta olen sitä mieltä, että rakkaus tupsahtaa kyllä eteen sitten kun on sen aika, hän hymyilee. 

Alkuvuoden suru-uutinen entisen kumppanin Matti Nykäsen kuolemasta oli Ruotsalaiselle raskas, ja suru on mielessä edelleen. 

– Niin kuin kaikilla suomalaisilla, niin ei se noin vain lähde mielestä. Mutta show must go on. Elämähän on sellaista, välillä on surullisia ja välillä iloisia asioita. Se kuuluu elämään, eikä niistä kukaan pääse livistämään, Ruotsalainen summaa. 

Lue myös:

    Uusimmat