Matti "Kid" Hytönen pähkinänkuoressa
- Syntyi Helsingissä 1942
- Ensimmäinen koti Lallukan taiteilijakoti
- Isä tunnettu näyttelijä Hugo Hytönen
- Isä kuoli kun Matti oli 3 vuotta, Matti joutui ensimmäiseen kasvatuskotiin
- Oli yhteensä 11 sijaiskodissa
- Harrasti nuorena urheilua ja musiikkia
- Kävi Helsingin Uutta Yhteiskoulua
- Murrosikä teki levottomaksi, luokan paras oppilas muuttui käytöshäiriöiseksi
- Joutui nuorisokotiin ensimmäisen kerran vuonna 1957
- Jatkoi rötöstelyä
- Päihteiden kokonaisvaltainen käyttö oli rajua
- Viettänyt vankilassa elämästään yli 18 vuotta 1961-1983 välisenä aikana
- Kirjoittanut 13 kirjaa
- Ollut vuosia toimittajana
- Laulajana, säveltäjänä 5 vuotta 60-70-luvun taitteessa
- Raitistui 3.3.1998
- Katariina Pousi toi Suomeen Kris-toiminnan, jota Matti ryhtyi rakentamaan, ja joka tukee vapautuvia vankeja uuteen päihteettömään elämään
- Matti "Kid" Hytönen toimii yhä Kris ry:ssä. Yhdistyksen periaatteet ovat Päihteettömyys, Rehellisyys, Toveruus ja Yhteisvastuullisuus
Uusimmat
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
Lataa lisää