Matthew aiheuttanut kuolemia myös Floridassa – tuhansia hätäsuojissa, miljoonat ilman sähköä

Yhdysvalloissa Floridassa ainakin neljä ihmistä on kuollut Matthew-hurrikaanin aiheuttamissa tuhoissa, kertoo uutiskanava CNN.

Yksi nainen on saanut surmansa puun kaaduttua asuntovaunun päälle Putnamin piirikunnassa. Kaatunut puu surmasi naisen myös Volusian piirikunnassa. Lisäksi kaksi ihmistä on saanut surmansa saatuaan ilmeisesti sairauskohtauksen myrskyn aikaan Lucien piirikunnassa. Vaikeiden sääolojen takia ambulanssihenkilökunta ei päässyt heidän luokseen ajoissa.

Matthew on aiheuttanut Floridan itärannikolla tulvia ja sähkökatkoja. Floridan lisäksi Georgian, Etelä-Carolinan ja Pohjois-Carolinan osavaltioihin on julistettu hätätila.

Myrsky on Floridaan yltäessään laantunut hieman tuhovoimaisimmista hetkistään ja on nyt kategorian kaksi hurrikaani. Noin 23 000 ihmistä on hakeutunut myrskysuojiin 180 eri paikassa Floridassa.

Sähköt poikki yli miljoonasta kodista 

Miljoona floridalaiskotia on vailla sähköä alueella riehuvan hurrikaanin takia. Matthew on katkonut sähköjä eritoten Floridan itärannikolla. 

Floridan kuvernöörin Rick Scottin mukaan sähköttömien talouksien määrä tulee vaihtelemaan lähiaikoina, koska sähköyhtiöt yrittävät korjata vikoja samalla, kun myrsky voi aiheuttaa uusia, kertoo CNN.

Matthew-hurrikaani vaatinut satoja uhreja Haitissa 1:41

Lue myös:

    Uusimmat