Kolme vuotta sitten Marjut Hartikaisen perheen elämä romahti; heidän lapsestaan tuli Enkeli.
Kolmatta lastaan odottavan äidin raskaus oli aivan loppusuoralla, raskausviikkoja oli takana jo 36+2. Alkuraskauden tavallista voimakkaampaa pahoinvointia lukuun ottamatta raskaus oli sujunut niin sanotusti normaalisti, ja koko perhe odotti malttamattomana pikkusisaruksen saapumista.
Marjut Hartikainen oli kuitenkin raskauden aikana kiinnittänyt useampaankin otteeseen huomiota lapsen liikkumattomuuteen ja käynyt asian vuoksi sairaalassa useita kertoja vaatien ultraäänitutkimusta. Ja joka kerta kaiken oli todettu olevan kunnossa.
– Monesti sainkin leiman, että olen vain hysteerinen äiti. Kerran sain kuulla, että koska minulla on kaksi aiempaa raskautta mennyt hyvin, niin kyllä tämä kolmaskin menee. Yhdellä kerralla sanottiin, että etinen istukka vain vaimentaa liikkeiden tuntua, Marjut kertoo.
Äiti oli vaatinut jokaisella sairaalareissulla tietää myös napanuoran sijainnin, sillä hän epäili kaulan ympärille kiertyneen napanuoran vaikeuttaneen hapensaantia ja näin ollen aiheuttaneen liikkumattomuutta. Vaikka asia ei erään lääkärin mukaan kuulunutkaan ultraukseen, äiti sai helpotuksekseen tietää, että liikkumattomuudella ei ollut tekemistä napanuoran kanssa.
– Kaiken piti olla hyvin jokaisella kerralla, niin ainakin lääkärit sanoivat. Olen joka raskaudessa ollut erittäin tunnollinen ja tarkka, jotta voisin taata lapsilleni turvallisen ja parhaimmat oltavat kasvamiseen kohdussani, äiti kertoo.
Kaiken piti olla kunnossa, kunnes eräänä heinäkuisena päivänä äiti huomasi pahimman pelkonsa toteutuneen.
