Mario Balotelli tähyää EM-kisoihin, uhmakasta puhetta Italian maajoukkueesta – "Pidän itseäni parhaana"

Takavuosien maalitykki Mario Balotelli havittelee paluuta Italian maajoukkueeseen.

33-vuotiaan Balotellin ura on ollut laskussa jo vuosia. Yhtenä oman ikäpolvensa lahjakkaimpana pelaajana pidetty Balotelli loisi jalkapallomaailman kirkkaimmalla huipulla vielä 10 vuotta sitten, mutta tätä nykyä hän ei enää patsastele valokeilassa.

Balotelli siirtyi täksi kaudeksi Turkin liigassa pelaavaan Adana Demirsporiin sveitsiläisseura Sionin riveistä. Temperamenttinen hyökkääjä on tehnyt viidessä pelaamassaan ottelussa kolme maalia.

Italian maajoukkueessa Balotelli on nähty edellisen kerran vuoden 2018 Kansojen liigassa. 

Italia selvitti tiensä ensi kesän EM-kisoihin niukin naukin. Balotelli on seurannut tarkasti maajoukkueen otteita ja haluaa tehdä paluun Azzurri-paitaan. Balotelli kokee olevansa täydessä kunnossa maajoukkuepaikan arvoinen.

– Jos olen kunnossa, pidän itseäni yhä Italian parhaana hyökkääjänä. Haluan päästä takaisin kuntoon ja pelata maajoukkueessa. Toivon aina kutsua, Balotelli toteaa TV Playn mukaan.

Balotelli on edustanut Italiaa kaksissa arvokisoissa. Vuoden 2012 ja vuoden 2014 MM-kisoissa.

Lue myös:

    Uusimmat