Marinin mukaan STM:llä ja THL:llä oli yhtäläinen näkemys maskeista – pääministeri ei tiedä, miksi THL:n ja sen pääjohtajan kannat ovat eronneet toisistaan

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriöllä (STM) oli keväällä maskisuosituksesta yhtäläinen näkemys. Hänen mukaansa ainakaan niiden kuulemisten perusteella, mitä hallitus on kuullut keväällä, näkemyseroa ei ollut.

Marin ei tiedä, minkä takia THL:n pääjohtajalla Markku Tervahaudalla on ollut eri kanta kuin hänen edustamallaan organisaatiolla. Hallitus on kuullut THL:n koko organisaation virallisen kannan, joka on muodostettu useiden asiantuntijoiden perusteella.

Marin kommentoi asiaa toimittajille mennessään hallituksen iltakouluun Säätytalolle.

Hän kertoi myös näkemyksensä siihen, miksi THL:n viestintämateriaali keväällä torjuttiin.

– Tämä on ilmeisesti keskustelu, jota on käyty virkamiestasolla viestijöiden ja virkamiesten kesken. Siellä on yhdessä sitten sovittu, että Työterveyslaitoksen ohjeistus on se, mikä yhdessä jaetaan. On ollut se yksi maskinkäyttöohjeistus, joka on sitten jaettu eri kanaville sellaisena, hän sanoi.

Tervahauta kertoi maanantaina Ilta-Sanomissa, että STM torjui keväällä THL:n suunnitelmat viestiä maskien käyttämisestä.

Marin kommentoi asiaa toimittajille mennessään hallituksen iltakouluun Säätytalolle.

Muokattu juttua ja otsikkoa kello 21.30.

Lue myös:

    Uusimmat