Pääministeri Sanna Marin: Olen pyytänyt kirjallisen selvityksen THL:n maskinäkemyksestä – "Jos se on ollut eri, kuin hallitukselle on kerrottu, miksi näin on"

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo pyytäneensä kirjallisen selvityksen siitä, mikä THL:n kanta maskien käyttöön oli keväällä.

Pääministeri Marin kertoi aiheesta Säätytalon portailla ennen hallituksen neuvotteluja.

Taustalla on keskustelu siitä, että THL olisi halunnut jo keväällä antaa julkisuuteen lisätietoa maskien käytöstä. Lisäksi pääjohtaja Markku Tervahauta suositteli omana näkemyksenään jo tuolloin kangasmaskien käyttöä julkisella paikalla.

– Olen tänä aamuna pyytänyt kirjallisen selvityksen valtiosihteerini kautta siitä, mikä on ollut THL:n kanta keväällä, ja jos se on ollut eri, kuin hallitukselle on kerrottu, miksi näin on, Marin kommentoi.

– On aika kohtuutonta toimia tilanteessa, että ikään kuin vihjattaisiin, että THL:llä on ollut eri kanta kuin mikä hallitukselle on esitelty, Marin sanoi.

"En minä ole nokitellut"

Käytännössä ihmettelyssä on siis kyse siitä, kannattiko vai vastustiko THL yleisen maskisuosituksen antamista keväällä.

Marin ihmetteli asiaa myös yöllisellä Tervahaudalle kohdistetulla kysymyksellä Twitterissä.

Säätytalon rappusilla Marinilta kysyttiin, onko pääministerin nokittelu THL:n pääjohtaja Tervahaudan kannalta kohtuullista.

Marin kielsi nokitelleensa.

– En minä ole nokitellut. Olen esittänyt oman käsitykseni siitä, että THL on asiantuntijaorganisaatio, ja asiantuntijaorganisaatiossa THL:n asiantuntijat ja virkamiehet muodostavat kannat tämänkaltaisiin kysymyksiin, Marin sanoi.

Voiko THL:n pääjohtaja vaihtua?

Pääministeri ei ottanut kysyttäessä kantaa siihen, että pääjohtaja tuo esiin omia näkemyksiään, jotka eroavat THL:n virallisesta linjasta.

– En minä tällaiseenkaan asiaan lähde ottamaan kantaa. Haluan nyt selvyyden tähän itse asiaan, siihen, että mikä oli THL:n kanta keväällä, Marin totesi.

Marin ei myöskään avannut sitä, onko mahdollista, että THL:n pääjohtajaa vaihdettaisiin tapahtumien seurauksena.

– En minä lähde tällaisesta nyt laisinkaan keskustelemaan. Kyse on tämän asian selvittämisestä.

Annika Saarikko: Hallitus kantaa vastuun

Tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kommentoi keskustelua omalta osaltaan Säätytalon rappusilla.

– Aamulla mediaa selatessani huomasin, että kaikki eivät ole viime yönä nukkuneet, vaan käyneet yhteiskunnallista keskustelua sosiaalisen median välityksellä, Saarikko kuvaili.

Hallitus kantaa viime kädessä vastuuta asioista, Saarikko muistutti.

– Suomessa on järjestelmä, jossa viime kädessä maan tilanteesta, ihmisten terveydestä, maan taloudesta, näistä kaikista kriisin tekijöistä viime kädessä vastaa maan hallitus. Sitä ei paraskaan asiantuntijaorganisaatio sitä vastuuta kanna, vaan hallitus näillä poliittisilla päätöksillään.

Viime kevään jossittelua tärkeämpää on nyt Saarikon mukaan tähän hetkeen keskittyminen: kasvomaskin käyttö on nyt toivottavaa ja suositeltavaa.

Viime päivinä käydyn kaltaiset keskustelut eivät myöskään saa vaarantaa suomalaisten luottamusta THL:n tai ministeriöiden asiantuntijuuteen.

– Viime öisiä tviittejä en seuraillut. Nukuin, koska ajattelin, että näitä päätöksiä kannattaa virkeänä kyetä tekemään, Saarikko kommentoi.

Juttua täydennetty Annika Saarikon kommenteilla kello 9.38.

Lue myös:

    Uusimmat