Mari Eder heittäytyi vitsikkääksi uran alkutaipaleestaan – "Voisi kuvitella, että kaikkien näiden vuosien jälkeen.."

Ampumahiihdon MM-kilpailut käynnistyvät keskiviikkona Slovenian Pokljukassa. Suomen joukkueen Mari Eder kertoi MTV Urheilulle valmistautumisestaan kisaurakkaan.

Alkavat MM-kisat ovat Ederille jo 11:nnet. Pokljuka on suomalaiselle tuttu paikka, sillä hän kilpaili siellä ensimmäisen kerran jo 14-vuotiaana. 33-vuotias Eder ei kuitenkaan muista kovinkaan paljoa, millaista oli kisata lähes 20 vuotta sitten.

– Muistan vain sen, että kun aikanaan olen karsinut niihin kisoihin, niin olin ampunut pystyammuntaa hyvin vähän. Se ei tietenkään silloin vielä minun ikäluokalleni käynyt. Kisoissa sitten ammuin 0+2, että olisi syytä laittaa siitä paremmaksi. Jos sillä tavalla on silloin pystynyt suoriutumaan, niin voisi kuvitella, että kaikkien näiden vuosien jälkeen taulu kaatuisi paremmin, Eder kertoo nauraen. 

Suomen joukkue siirtyi sunnuntaina Pokljukaan Anterselvasta, jossa sillä oli valmistautumisleiri. Parhaimmillaan tällä kaudella maailmancupissa sijalle 15. yltäneen Ederin ongelma tällä kaudella on ollut pystyammunta. Kesällä Eder painotti harjoituksissa erityisesti pystyammuntaa.

– Oudointa tässä on se, että kesällä nimenomaan pystyammunta kulki paremmin. Tuntui, että olin pystyammunnassa varmempi kuin makuuammunnassa, mutta kisakaudella se on kääntynyt toisinpäin ja varsinkin joulukuussa ero oli todella suuri. Makuuammunnassa oli 90 prosenttia ja pystyssä 57 prosenttia. Sillä ei tietenkään tehdä minkäännäköistä tulosta. Tavallaan ne määrät tässä kisakaudella kisojen välissä ovat aika pieniä ja pienillä jutuilla yritetään päästä kiinni, että mistä se oikein johtuu, Eder kertoo.

– Tammikuussa sain muutaman onnistumisen pystyammunnastakin, mutta sitten tuli selkäongelmia ja hiihto ei kulkenut. Siinä mielessä tuloksen tekeminen on ollut hankalaa, eikä olla saatu sitä kaikkea pöydälle, mitä olisi mahdollista saada, Eder jatkaa.

Eder sanoo, että alkukauden tuloksien perusteella hän joutuu lähtemään kisoihin maltillisin tavoittein. Suomalainen on parhaimmillaan ollut MM-kisoissa neljäs.

– Nyt ollaan aika ison venymisen takana, jos sitä haluaisi parantaa. Uskon olevani sellaisessa kunnossa, että voi lähteä tavoittelemaan kauden parasta, Eder sanoo.

MM-kisat käynnistyvät keskiviikkona sekaviestillä.

Lue myös:

    Uusimmat