Ampumahiihtäjä Suvi Minkkistä jännittää. Jopa vähän stressaa. Edessä on maailmancupkauden avaus Kontiolahdella, ja avauskilpailu on Minkkisen mukaan aina vähän kysymysmerkki.
– Se vähän jännittää, että saako sieltä ulos sellaista, mitä toivoisi saavansa ja mitä on katsastuskisoissa saanut.
Minkkinen lähtee kisaamaan joka tapauksessa hyvillä mielin, sillä neljässä katsastuskisassa suoritukset ovat olleet hyvällä tasolla.
– En näe, miksei se voisi jatkua näissäkin, mutta aina se vähän jännittää. Kovasti yritän ainakin.
LUE MYÖS: Yleisön pääsy Kontiolahden ampumahiihtokisoihin kiellettiin viime hetkillä
Minkkinen oli viime kaudella parhaimmillaan maailmancupissa 29:s ja sijoituksia tuli myös 30–40-sijan välimaastoon. Siitä on tarkoitus parantaa, sillä eteenpäin on menty. Suoraa sijoitustavoitetta on vaikea asettaa, koska kilpailijoiden tilanteesta ei voi tietää.
– Top 20 -sijoitusta tavoittelen ja uskon realistisesti, että hyvällä suorituksella sinne pääsee ja nappisuorituksella kympin tuntumaan. Ensimmäisistä kisoista, jos saisi sellaisen tasaisen lähdön, top 30 olisi ihan kohtuullinen jo.
Minkkisellä on takanaan hyvä, joskin koronaviruksen rajoittama harjoituskausi. Matkustusrajoitusten vuoksi ampumahiihtomaajoukkue ei kesällä tai syksyllä leireillyt lainkaan Keski-Euroopassa. Näin korkean paikan leirit jäivät tekemättä.
Minkkinen sanoo kokevansa korkean paikan leirit itselleen tärkeäksi osaksi harjoittelua. Kun vuorille ei päässyt, vietti hän kymmenen päivää alppimajassa kotimaassa.



