Manchester United on ollut viime vuosina kaukana menestyspäivistään, eikä viime aikaiset otteet ole antaneet lupauksia paremmasta.
Man United nimesi Ajaxissa kovaa jälkeä tehneen Erik ten Hagin seuran päävalmentajaksi kesällä 2022. Ensimmäisellä kaudella ten Hag johdatti punaiset paholaiset kolmanneksi ja Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Toisella kaudella odotukset olivat suurempia, mutta alkukausi on ollut synkkä. Valioliigassa joukkue on vasta kahdeksantena ja Mestarien liigassa joukkue on neljän pelatun ottelukierroksen jälkeen lohkonsa viimeisenä.
Mitä Jari Litmanen pitää Manchester Unitedin suurimpana ongelmana? Katso vastaus pääkuvan videolta.
Rahasta menestys ei ole jäänyt kiinni, sillä Manchester United on satsannut pelaajahankintoihinsa satoja miljoonia viime kausien aikana. Jättisatsauksista huolimatta uudet hankinnat eivät ole seurassa onnistuneet.
– Rahaa on palanut paljon. Antony, lähes 100 miljoonaa. Ei ole onnistunut. Ei puhuta edes Mason Mountista, hinta oli kova, MTV Urheilun asiantuntija Mika Väyrynen listaa ManU:n hankintoja.
Varsinkin täksi kaudeksi Interistä Unitediin siirtynyt maalivahti Andre Onana ei ole pystynyt vielä lunastamaan häneen kohdistuneita kovia odotuksia.
– Katastrofaalinen alku ManU:n maalin suulla. Eihän nämä hankinnat ole missään vaiheessa onnistuneet, jos mietitään kokonaisuutta, Väyrynen jatkaa.
2:22MTV Urheilun asiantuntijat Jari Litmanen ja Mika Väyrynen puivat videolla, mikä Manchester Unitedissa on tällä hetkellä pielessä.
Manchester Unitedin kausi jatkuu lauantaina, kun se kohtaa sarjanousija Lutonin.