Manchester City palasi Valioliigan kärkeen – Pep Guardiolalle paljon mietittävää: "Ei näytä hyvältä"

Manchester City on palannut jalkapallon Englannin Valioliigan kärkeen. City voitti Cardiffin kotonaan 2–0 ja nousi pisteellä ohi Liverpoolin, kun molemmilla kärkijoukkueilla on kuusi ottelua pelaamatta.

Cityn avausmaalin teki Kevin de Bruyne jo kuudennella minuutilla. Belgialaisen laukaus upposi sisään pienestä kulmasta. Leroy Sane iski isäntien toisen osuman ennen taukoa.

Rutiinivoitosta huolimatta ottelu jätti Cityn päävalmentajalle Pep Guardiolalle mietittävää, sillä joukkueen vasen laitapuolustaja Oleksandr Zintshenko loukkasi takareitensä avauspuoliajalla ja on sivussa joitakin viikkoja. Koska muitakin Cityn laitapakkeja on loukkaantuneina, saattaa joukkue joutua lauantaiseen Englannin cupin välieräotteluun Brightonia vastaan ilman vasenta laitapuolustajaa.

–  Ei näytä hyvältä. Tiedämme huomenna enemmän, mutta tilanne ei näytä hyvältä seuraavia otteluita ajatellen, Guardiola sanoi.

Edessä on tiukka otteluruuhka. Valioliigan ja cupin lisäksi Cityä odottavat Mestarien liigan puolivälierät Tottenhamia vastaan.

Voitto oli Citylle kahdeksas perättäinen. Guardiolan mukaan voittoputkea on jatkettava, jotta Liverpool pysyy takana.

– Meillä on sellainen tunne, että jos menetämme pisteitä, emme voita mestaruutta.

Guardiolan mukaan City pelasi muuten hyvin, mutta viimeistely jätti toivomisen varaa.

– Missasimme ikävä kyllä paljon maalipaikkoja, meidän täytyisi tehdä enemmän maaleja.

Chelsea-lupaus Hudson-Odoi vakuutti

Illan muissa otteluissa Tottenham ja Chelsea parantelivat kotivoitoilla asemiaan taistelussa Mestarien liigassa. Tottenham kaatoi Crystal Palacen 2–0 ja Chelsea Brightonin 3–0.

Tottenham nousi liigassa kolmanneksi pisteellä ohi Arsenalin, joka on pelannut ottelun vähemmän. Chelsea on viidentenä, pisteen päässä Tottenhamista.

Tottenhamille ottelu oli ensimmäinen sen tuliterällä, 62  000 katsojaa vetävällä stadionilla Pohjois-Lontoossa. Kotijoukkueen maaleista vastasivat toisella puoliajalla Etelä-Korean ja Tanskan maajoukkuemiehet Son Heung-min ja Christian Eriksen.

Voitto katkaisi Tottenhamin viiden ottelun voitottoman putken Valioliigassa.

Chelsean voitossa suurimman huomion keräsi 18-vuotias lupaus Callum Hudson-Odoi, joka pääsi ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon Valioliigassa. Jo Englannin miesten maajoukkueessakin esiintynyt Hudson-Odoi pelasi mainiosti ja teki esityön Olivier Giroudin 1–0-maaliin.

–  Callum pelasi erittäin hyvin ja puolusti erittäin hyvin. Hän on parantanut kauden mittaan paljon. Hän on valmis pelaamaan 90 minuuttia tärkeissä otteluissa, sanoi Chelsean päävalmentaja Maurizio Sarri.

Chelsean muut maalit tekivät Eden Hazard ja Ruben Loftus-Cheek.


Lue myös:

    Uusimmat