VIDEO ja KUVAT: Mammutit muuttivat museoon – tarkka kopio historiasta

Mammutti muutti museoon 2:08

Helsingin ydinkeskustassa nostettiin tänään jättiläismäisiä mammutteja ikkunasta sisään. Mammutit ovat osa Luonnontieteellisen keskusmuseon tulevaa näyttelyä.

Museossa avautuu loppuvuodesta 2015 ilmastonmuutoksesta kertova näyttely, ja mammutit ovat osa sitä.

Jääkausi-yhdistys on valmistanut aidonkokoiset rekonstruktiot mammuttien lisäksi muun muassa villasarvikuonosta ja jättiläishirvestä. Eläinmallit on tehty Helsingin yliopiston asiantuntijoiden ohjauksessa.

Mammutin nostaminen ikkunan kautta sisään museoon oli senttimetrin tarkkaa työtä. 

– Mammutit olivat jääkauden jättiläisiä. Isoja, karvaisia norsueläimiä, joista viimeisin mammuttilaji oli nimenomaan tämä villamammutti. Se vaelsi täällä pohjoisella pallonpuoliskolla, Euraasian puolella, sanoo näyttelypäällikkö Kirsi Hutri.    

Tuoreet tutkimustulokset kertovat ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja samalla ihmiseen itseensä: kasvilajien levinneisyys kulkee kartalla ylöspäin, pohjoisimmat lajit eivät enää löydä pakopaikkoja, muuttolinnut saapuvat aiemmin keväällä ja ikirouta sulaa.

Monitieteisen asiantuntijaryhmän voimin rakenteilla on kokonaisuus, jossa tutkimustieto maustetaan elämyksillä ja mieltä kutkuttavilla yksityiskohdilla.


Lue myös:

    Uusimmat