MTV Uutisten viikonloppuna julkaistu juttu mallikansiorahastukseen pettyneestä äidistä sai aikaan palauteryöpyn. Monessa viestissä kerrottiin, kuinka lukija oli samaistunut äidin tarinaan.
Naiset kertoivat kokevansa itsensä hölmöiksi ja totaalisen huijatuiksi, puhumattakaan satojen eurojen rahallisista menetyksistä.
Voin samaistua kyseiseen perheenäitiin ja sanoa että oli kyllä todella huijattu olo!*
Nuori ja tyhmä kun olin, allekirjoitin sopimuksen yhden mallikansion kuvauksesta lukematta sopimusta sen tarkemmin.
Tätä mallitoimistojen rahastusta ja nuorten huijaamista on jatkunut jo vuosia!
Rahastetaan tavallisten lasten /nuorien aikuisten haaveilla ja vanhempien halusta toteuttaa niitä.
Jotkut äidit kertoivat, että tyttärille on syötetty valheellisia mielikuvia ulkonäöstä ja annettu katteettomia lupauksia mallinurasta.
Puhe oli niin myyvää, että siinä nuoren tytön unelmat nousi kyllä taatusti pilviin. Realistisena kyllä tiedettiin ettei pituudet riitä ammattimalliksi, mutta heillä on myös mainosmalleja listoilla, joissa pituudesta ei ole niin väliä.
Kovasti puhutaan, kuinka on tarvetta nuorisomainosmalleille ja kuvat tulevat heidän sivuilleen, mutta mitään ei kuitenkaan koskaan tapahdu.



