Sanat luotsi ja majakanvartija tuovat monelle mieleen erakkoluonteisen miehen, joka eristäytyy pullon kanssa yksinäiselle saarelle. Tosiasiassa naisilla oli saarten elämässä tärkeä rooli.
Harri Nymanin väitöskirjasta käy ilmi, että perhe oli luotsin ja majakanvartijan tärkein tukipilari. Naimattomat majakanvartijat olivat usein henkisesti varsin eksyksissä.
Etenkin merimiehenä laivalle työskennelleelle tyhjä koti saattoi tuntua kolkolta. Myös taloustyöt olivat outoja.
Karuun saaristoelämään sopeutuminen oli kuitenkin miehille helpompaa, sillä ammatti periytyi suvuissa. Aviovaimot sen sijaan tulivat usein muualta.
− Tämä tarkoittaa sitä, että he olivat tulokkaita. Jos he olivat itse ulkosaarelaisia, ei ollut ongelmia, mutta sinne tuli myös sisämaasta naisia. Se oli kuin hyppy tuntemattomaan, Nyman sanoo.
Perheiden hajoaminen käynnisti ongelmat
Tiivistä perhe-elämää kuvaa osuvasti se, että kaikki toiminnot keskittyivät ulkoluodoille; mantereella käytiin ainoastaan synnyttämässä. Elämä saaristossa oli kaiken kaikkiaan mielekkäällä pohjalla niin kauan kuin majakka-asemilla oli perheyhteisöjä.
Idylli ja perheyhteys alkoivat pirstoutua vuonna 1921, kun oppivelvollisuuslaki pakotti saariston lapset liikkeelle.
− Siinä vaiheessa perheiden vanhimmat lapset lähetettiin asumaan alivuokralaispaikkoihin tai koululaisasuntoloihin.
1950-luvulta eteenpäin äidit muuttivat yhä enemmissä määrin lasten koulupaikkakunnille, jolloin miehet jäivät yksin majakkasaarille. Tästä seurasi lisää ongelmia.