Maisa Torpan juhannus meni yläilmoissa – tanssi juhannustanssin lentokoneessa

Julkkiskaunotar Maisa Torppa kertoo avoimesti elämästään MTV:n haastattelussa – tällaista on äitiys ja uusioperheen arki julkisuuden keskellä 13:12
Maisa Torppa MTV Uutisten erikoishaastattelussa.

Seurapiiritähti Maisa Torppa työskentelee lentoemäntänä. 

Lentoemäntänä työskentelevä seurapiiritähti Maisa Torppa vietti rauhallisen juhannuksen työn merkeissä. 

Torppa julkaisi Instagram-tililleen viikonloppuna videon, jossa hassuttelee lentokoneessa, työvaatteet päällään ja kasvomaski kasvoillaan. 

– Juhannustanssit, Torppa kirjoittaa videonsa yhteyteen. 

Torppa on merkinnyt kuvan sijainniksi Saksan Berliinin Tegelin lentokentän. 

Päivää aiemmin Torppa poseeraa juhannusteemaan sopivassa kukkaseppeleessä. 

– Iisi juhannus, Torppa kirjoitti.

Viime vuodesta asti lentoemäntänä työskennellyt Torppa joutui lomautetuksi koronapandemian takia kuukausia sitten. Kesäkuun ensimmäinen päivä hän pääsi jälleen takaisin töihin. 

Lomautuksen aikana Torppa teki hetken aikaa töitä myös lähihoitajana, johon hänellä on koulutus. 

Hän kertoi tuolloin Instagramissaan ilmailualan ja hoitoalan eroavaisuuksista. 

– Huomasin jo lähihoitajaksi opiskeluaikana sen, kuinka huonosti osa lääkäreistä kohtelee hoitajia ja hoitohenkilökunnan keskinäinen dynamiikka on valitettavan useissa paikoissa todella huonoa. Ilmailussa tilanne on täysin päinvastainen. Lentäjät kohtelevat matkustamomiehistöä todella kunnioittavasti ja arvostavat matkustamomiehistön työpanosta, Torppa kirjoittaa.

Torpan mukaan lentäessä kaikki työyhteisön jäsenet pitävät työympäristöstä, kollegoistaan sekä yleisestä ilmapiiristä huolta. Hoitoalalla Torppa on kokenut tilanteen päinvastaisena. 

– Lentotyöstä tulen joka kerta hymyillen kotiin, kun taas eilen hoitotyövuorosta kotiin palatessa itkin, koska yhteishenki työpaikalla oli niin huono.





Lue myös:

    Uusimmat