Madonnan uudet kiertuepäivät julki – on valmis esiintymään bakteeritulehduksesta toipumisen jälkeen

Popin kuningatar Madonnan terveydentila on parantunut, joten hän on valmis kiertueelle. 

Live Nation on vahvistanut artisti Madonnan, 64, Celebration -kiertueen uudet päivämäärät. Poptähti kärsi äskettäin vakavasta bakteeritulehduksesta, joten hän ei voinut aloittaa 80 esiintymisen kiertuettaan. 

Nyt hän on kuitenkin toipunut ja on valmis esiintymään. Kaikki kiertuepäivät löytyvät Madonnan kotisivuilta

Ison-Britannian ja Euroopan kiertue alkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan 14. lokakuuta Lontoosta ja päättyy 6. joulukuuta niin ikään Lontooseen. Tuona aikana Madonna esiintyy Antwepenissä, Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Barcelonassa, Lissabonissa, Pariisissa, Kölnissä, Milanossa, Berliinissä ja Amsterdamissa.

Pohjois-Amerikan kiertue alkaa 13. joulukuuta Brooklynista ja päättyy 24. huhtikuuta Mexico Cityyn. Pohjois-Amerikan osuuden piti alun perin alkaa jo 15. heinäkuuta Vancouverissa, mutta Madonna kiidätettiin sairaalaan bakteeritulehduksen vuoksi 24. kesäkuuta. Hän joutui tuolloin tehohoitoon ja oli sairaalassa useita päiviä.

Aikatauluristiriitojen takia seuraavat konsertit on peruttu kokonaan: 27. heinäkuuta Tulsassa, 22. joulukuuta Nashvillessä, 15. tammikuuta San Franciscossa, 18. tammikuuta Las Vegasissa ja 20. tammikuuta Phoenixissä. 

Vanhat liput käyvät pääosin uusiin kiertuepäiviin, paitsi Los Angelesiin ja yhteen päivämäärään New Yorkissa johtuen uudesta tapahtumapaikasta.

Heinäkuussa Madonna julkaisi koskettavan päivityksen voinnistaan. Laulaja kertoi olevansa kiitollinen siitä, että sai vielä jatkaa elämäänsä. Jakamissaan kuvissa hän on yhdessä adoptiopoikansa David Bandan, 17, ja biologisen esikoistyttärensä Lourdes Leonin, 26, kanssa. Sen lisäksi Madonnalla on 22-vuotias poika Rocco Richie yhdessä elokuvaohjaaja Guy Richien kanssa sekä adoptiolapset Mercy James, 16, ja 10-vuotiaat kaksossiskokset Estere ja Stella

– Perheeltä ja ystäviltä saatu rakkaus on paras lääke. On kulunut kuukausi kotiutumisestani ja voin samaistua tähän lauseeseen, Madonna kirjoitti tuolloin.

Kuvia voit selata nuolesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lähde: Variety 

Lue myös:

    Uusimmat