Madonna avoimena sairastumisestaan: "On ihme, että olen vielä täällä"
Madonna on parhaillaan maailmankiertueella.
Popin kuningatar Madonna aloitti taannoin odotetun Celebration-maailmankiertueensa. Kiertue oli vähällä peruuntua, koska tähti joutui yllättäen sairaalahoitoon hengenvaarallisen bakteeritulehduksen takia. Nyt Madonna avautui kokemuksestaan Belgian konsertissaan.
– Alle neljä kuukautta sitten olin sairaalassa tajuttomana ja ihmiset ajattelivat, etten ehkä selviäisi, tähti kertoi konserttiyleisölle.
– On ihme, että olen vielä täällä. Jumala siunatkoon äitiäni, joka varmaankin vahtii minua ja sanoo: "Tyttö sinun ei ole aika vielä lähteä", Madonna jatkoi.
Madonna jatkoi puhettaan kertomalla äidistään, joka kuoli vuonna 1963 rintasyöpään laulajan ollessa vasta viisivuotias. Hän kertoi faneilleen tuntevansa empatiaa – ei kuolemaa, vaan äitiään kohtaan ja sitä kuinka yksinäiseksi hänen äitinsä tunsi olonsa tietäen, että ei tulisi selviämään syövästä.
– Itse sain toisen mahdollisuuden ja olen siitä hyvin kiitollinen, madonna sanoi
– Pakko myöntää, etten ole parhaimmillani, mutta en valita, koska olen elossa. Kiitos lapsilleni ja teille kaikesta rakkaudesta ja tuestanne, Madonna lopetti.
Supertähden sairastumisen takia osa Pohjois-Amerikan konserteista siirrettiin, mutta muutoin kiertueen on tarkoitus toteutua suunnitellusti. Celebration-Kiertue päättyy New Yorkiin, josta Madonna aikoinaan aloitteli uraansa 80-luvulla.
Lähde: Huffpost
Uusimmat
-
11:00
Katy Perry kyynelehti tv-ohjelmassa
-
10:58
Suora lähetys: Vornanen kertoo, miksi on vaiennut
-
10:58
Leijonien on pysäytettävä MM-turnauksen vaarallisin pelaaja – "Iso ongelma"
-
10:58
Viiltävä huomio läksytyksestä Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen "paljasti itsensä"
-
10:32
Ahvenanmaalla ankara hallayö: -6,5 astetta
-
10:30
Vanha Leijonien tappaja häärii nyt Kanadan MM-joukkueen taustalla – porkkanana kova NHL-turnaus: "Jos tulee tänne, ei siitä haittaakaan ole"
-
10:08
Poliisilta uutta tietoa Postipuiston kuolemantapauksesta
-
10:00
Sanna Marinin uusia kuvia ylistetään: "Upea kansanvälinen tähti"
-
09:54
Sami Välimäki jätti suurturnauskarsinnan kesken
-
09:40
Tällainen on uusi käännytyslaki – Rantanen: "Hallitus tietoinen jännitteistä"
-
09:23
Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
-
09:08
Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa "kauhuelokuva"
-
09:02
Erohuhujen keskellä oleva Jennifer Lopez saapui punaiselle matolle – yksi asia kiinnitti huomion
-
09:00
Lukas Hradeckyn kauden huipennukseen liittyy yksi polttava kysymys – "En missään nimessä halua vaikuttaa asiaan"
-
08:52
Moni suomalainen tunnustaa kokeneensa remonttikatastrofin – vältä nämä kolme kalliiksi käyvää virhettä
-
08:48
Ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
-
08:29
Leijonien ykköstähti vastasi viimein huutoon – Olli Jokiselta lupauksia antava huomio: "Nyt oli hyvä"
-
08:04
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
08:00
Tässä ovat Veitola.doc-sarjan toisen kauden aiheet
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
Lataa lisää