Made in finland -sarjan vastaavana tuottaja Minna Haapkylä: "Taustatyön määrä oli mieletön, koska kaiken piti olla oikein"

C Moren uutuussarja Made in Finland kertoo Nokian menestystarinan ensi askelista 0:35

Näyttelijä Minna Haapkylä kertoo työstään vastaavana tuottajana

C Moren alkuperäissarja Made in Finland on tositapahtumiin perustuva kuusiosainen draamasarja Nokian ensimmäisistä askelista kohti maailmanlaajuista menestystä. Sarjan vastaavana tuottajana on työskennellyt näyttelijä Minna Haapkylä.

Haapkylä kertoo tuotantoprosessin olleen pitkä, mutta antoisa. Pohjatyöt sarjaa varten aloitettiin jo neljä vuotta sitten haastattelemalla noin sataa entistä Nokian työntekijää. Haapkylä kertoo, että taustatyön määrä oli valtava.

– Sarjassa on todella paljon yksityiskohtia. Piti tietää sen ajan pörssikurssit, pahimmat kilpailijat ja mitä bisneksessä on tapahtunut. Taustatyön määrä oli mieletön, koska kaiken piti olla oikein, Haapkylä sanoo.

Haastavaa sarjan tekemisessä oli muun muassa järjestää ulkomaan kuvauksia samaan aikaan kun korona jylläsi maailmalla. Helpoimmaksi asiaksi tuottaja sanoo sarjan näyttelijöiden kanssa työskentelyn.

– Nämä ihmiset näyttelevät ihanasti ja heidän työskentelyänsä on ihana katsoa. Heitä katsellessaan pystyi melkein levätä, Haapkylä nauraa.

Erityisen lisänsä Haapkylän mielestä sarjaan tuo ajankuva, jonka tuotantotiimi halusi näyttävän mahdollisimman aidolta ilman, että se vaikuttaisi vitsiltä.

– Mietimme hyvin tarkkaan mikä on 80-lukua ja miltä se näyttää. Halusimme että sarja näyttää aidolta ja muun muassa pukusuunnittelijamme teki huikeaa työtä, Haapkylä hehkuttaa.

Omia näyttelijäntöitään Haapkylä ei ole jättämässä, vaikka tässä sarjassa työskenteleekin vastaavana tuottajana. Hän kertoo, että tuottajan työssä viehättää se, että saa olla mukana tekemässä tuotantoa alusta asti ja osallistua jokaiseen työvaiheeseen.

– On minulla pieni näyttelijän rooli tässäkin sarjassa, Haapkylä myhäilee.


Näyttelijä Kristo Salminen kertoo millaista oli näytellä Nokian edesmennyttä pääjohtajaa 8:05

Kristo Salminen näyttelee Nokian pääjohtaja Kari Kairamoa C Moren alkuperäissarjassa Made in Finland. Salminen vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomassa roolistaan.

Made in finland -alkuperäissarja C Moressa 14. huhtikuuta alkaen

Lue myös:

    Uusimmat