Maasalamaennätys räsähti rikki tänään – rajut ukonilmat jatkuvat

Sade- ja ukkoskuurot ovat jatkuneet tänään suuressa osassa maata.

Eilinen ja tämänpäiväinen yhteenlaskettu salamamäärä on Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologi Petri Hoppulan mukaan ylittänyt jo 13  000 salamaniskua. Niistä yli 8  600 on tullut tämän päivän aikana.

–  Lisää tulee vielä, sillä Lapissa räpsii koko ajan, Hoppula kertoi STT:lle iltakuuden aikaan.

Hoppulan mukaan kuluvan vuoden vuorokausikohtainen ennätys maasalamoiden määrässä on rikottu tänään. Aiempi ennätys, vajaat 6  000 salamaa, tuli täyteen kesäkuun loppupuolella.

Yli 8  600 salaman räiskyminen päivässä on kuitenkin Hoppulan mukaan vielä vähäistä. Suomen kaikkien aikojen salamointiennätys on kesäkuulta 1988, jolloin yhden päivän aikana havaittiin 40  000 maasalamaa.

Varoitus vaaralliseksi yltyvistä sateista

Ilmatieteen laitos antoi varoituksia rajusta ukonilmasta Pohjois-Pohjanmaalle, Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja osiin Lappia. Lisäksi suureen osaan maata annettiin varoitus vaarallisiksi yltyvistä sateista.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vettä voi sataa rankasti eli yli 30 millimetriä tunnissa. Vuorokausisademäärä voi nousta paikoin yli 50 millimetriin.

Uskomaton video: Salama iski golfpalloon kesken lyönnin 1:13
Katso uskomaton video, salama iski golfpalloon kesken lyönnin

Lue myös:

    Uusimmat