Mainos

Määrärahatyöllistäminen vähenee

Valtion työmäärärahoilla työllistetään tänä vuonna 13 400 työtöntä. Tämä määrä on 4,3 prosenttia viimevuotista vähemmän. Kun mukaan lasketaan välilliset työllisyysvaikutukset, työllistettävien määrä nousee 28 140:een.

Valtioneuvosto vahvisti tänään työmäärärahojen käyttösuunnitelman. Sen loppusumma on runsaat 7002 miljoonaa markkaa. Tämä on runsaat 185 miljoonaa markkaa viimevuotista pienempi. Tielaitoksen osuus kokonaismäärästä on 4087 miljoonaa markkaa. Ratahallintokeskuksen osuus on 1677 miljoonaa markkaa ja Valtion kiinteistölaitoksen osuus on 589 miljoonaa markkaa. Samassa yhteydessä valtioneuvosto vahvisti asetuksen mukaisesti hankkeet, joiden kustannusarvio on yli 20 miljoonaa markkaa. Tämmöisiä hankkeita on parikymmentä.

Hallituksen raha-asianvaliokunta vaati lausumassaan, että jos urakkahintojen nousu jatkuu myös tänä vuonna rakennuskustannusindeksiä nopeampana, työvirastot ryhtyvät tehokkaisiin toimiin kustannusten hillitsemiseksi. Niissä tapauksissa, joissa olennaista kustannusten nousua ei voi muutoin välttää, hanketta on lykättävä. Urakkahinnat nousivat viime vuonna tuntuvasti. Nousuvauhti kiihtyi 10 prosenttiin. Tuorein selvitys marraskuulta osoittaa 13 prosentin vuosinousua. Rakennuskustannusindeksi mittasi kuitenkin marraskuussa vain 2,8 prosentin panoskustannusten nousua.

Valtioneuvosto hyväksyi myös työllisyysperusteisiin investointeihin tarkoitettujen määrärahojen jaon työvoima- ja elinkeinokeskusten työvoimaosastoille. Määrärahoja on työvoimaosastoittain yhteensä runsaat 162 miljoonaa markkaa. Eräät erillistarkoituksiin varatut määrärahat nostavat summan 245 miljoonaan markkaan. Määrärahasta 60 miljoonaa markkaa saa käyttää kuntien toimitilojen peruskorjausinvestointien rahoitukseen. Avustusosuus voi olla enintään 15 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.