Maanviljelijöiden hittivideo tiellä luistelusta toi hiekoittajat hätiin, mutta tie on yhä karmeassa kunnossa ja nyt autot "hyppivät" ojaan: "Se on laskettu pilalle"

Näin luistin liikkuu jäätyneellä autotiellä 0:16

Maantien liukkauteen turhautuneet maanviljelijät päättivät testata tammikuussa, voiko Vieremän Kauppilanmäentietä pitkin luistella. Tempauksesta kuvattu video sai miljoonia katselukertoja, mutta sai aikaan myös konkreettisen muutoksen.

– Kyllä se luisteluvideo siihen vaikutti, että on hiekkaa rotjattu teille, vaikka (Ely-keskuksessa) väittivätkin, että normaalisti näin toimivat. Mutta kyllä se vaikutti, kun se nostettiin asia framille, uskoo maanviljelijä Ahti-Pekka Vornanen, joka yhdessä videolla luistelleen Lassi Heiskasen kanssa kertoi liukkausongelmista myös Huomenta Suomessa reilu kuukausi sitten.

Hokkareilla pitkin maanteitä 10:00

Vornasen mukaan Vieremän liike-elämälle tärkeän Kauppilanmäentien hoito on ehtinyt olla retuperällä kymmenisen vuotta. Vasta viraalihitiksi paisunut video havahdutti.

– Sen jälkeen rupesi keskustelu lainehtimaan, Vornanen kertoo.

"Hallittu polaantuminen" oli virhe

Tämän talven osalta tietä ei kuitenkaan saada enää todella kuntoon, Vornanen harmittelee. Vornasen mukaan "Ely-keskuksen mies sanoi, että tie on laskettu hallitusti polaantumaan".

– Se on jo ensimmäinen virhe. Jos näin tehdään, niin liikennemäärät pitää olla niin pieniä, että liikenne ei syö urille sitä polanteista tietä.

Mutta liikennettä on piisannut Pohjois-Savon väylällä.

– Tällaisena pakkastalvena on jouduttu pakon edessä hiekoittamaan. Välittömästi kun ajaa satoja autoja päivässä sammoo jälkeä, niin auton renkaat ja nastat sen suolahiekan avustamana poraavat sen polanteen läpi.

Kaikki eivät autoillaan pysy urissa.

– Tästä on kuusi kilometriä kylälle, ja sillä välillä on viikon aikana kolme autoa ajanut ojaan, niin että se on hypännyt siitä urasta pois ja mennyt lumipenkkaan.

"Pitäisi syksystä asti tehdä"

Henkilövahingoilta on vältytty, mutta kun rekka on ojassa, tekee se hallaa bisneksille.

– Tämä on sama juttu kun armeijassa. Jos asento on huono, se tehdään alusta asti uudelleen. Teiden hoitokin pitää syksystä alkaen tehdä, Vornanen vuodattaa.

Kun lämpömittari näyttää 20 pakkasastetta, polannetta ei saa pois tiekarhullakaan.

– Jos se on laskettu pilalle, sitä ei saa korjattua ennen kuin tuloo niin pitkä lauha jakso, että saat polanteen pois.

Enää uraisella tiellä ei siis hokkareilla painella, mutta pitkälle kevääseen saadaan Savossa odottaa olosuhteiden vakiintumista.

– Minun mielestäni tässä säästetään väärässä paikassa. Maailmanvalloittajayritykset kuten Ponsse siinä kärsii, työt kärsii kun tiet ei ole kunnossa, Vornanen harmittelee.

Lue myös:

    Uusimmat