Rakkautta etsivä maajussi-Tarja elää unelmaansa mansikanviljelijänä Vartialassa parinkymmenen Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen.
Maajussille morsian -ohjelmassa kahdeksan maajussia ympäri Suomen etsii jälleen rinnalleen elämänmittaista rakkautta. Heidän joukossaan 54-vuotias Tarja Vartialasta, joka emännöi omaa mansikkatilaansa.
Tarja kertoo MTV Uutisille toteuttaneensa muutama vuosi sitten pitkäaikaisen haaveensa, kun hän muutti takaisin Suomeen Yhdysvalloista, jossa hän asui vuodesta 1998 lähtien. Tie vei toiselle puolelle maailmaa alunperin rakkauden perässä, jossa hän asui ensin 11 vuotta Seattlessa ja sitten 9 vuotta San Diegossa. Kymmenen ensimmäistä vuotta hän oli kolmen lapsensa kanssa kotona, jonka jälkeen hän opiskeli sisustussuunnittelijaksi.
Päätös muuttaa takaisin Suomeen oli varsin helppo, sillä kaikki Tarjan kolme lasta ovat myös muuttaneet vuoron perään Suomeen, ja heistä jokainen asuu tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla. Tarjan lapsille kehittyi pienestä pitäen vahva side Suomeen, sillä perhe vieraili maajussin kotimaassa usein.
– Minulle oli myös tosi tärkeää, että lapset puhuvat suomea, ja puhuinkin sitä heidän kanssaan aina.
– Sitten kaikki lähtivät lukion jälkeen vähän niinkuin kokeilemaan vaan, mutta nyt he ovat olleet jo pitkään täällä eivätkä aio lähteä pois. Itsekin aina ihmettelen, kuinka minä ja kaikki kolme lasta päädyimme tänne Suomeen, ja kuinka onnekas olen sen takia.