Maajussi-Stiinan sulhasehdokas on saamassa rukkaset kesken farmiviikon: "Ettei tarvitse enää tavallaan kuluttaa omaa aikaa ja energiaa"

0:55
Maajussi-Stiinan sulhasehdokas on saamassa rukkaset jo kesken farmiviikon

Maajussi-Stiina on aikeissa jakaa pakkeja jo keskellä farmiviikkoja.

Maajussille morsian -ohjelmassa maajussit ja puolisoehdokkaat syventävät tunteitaan sekä tuntemustaan toisiaan kohtaan treffipäivien merkeissä.

Maajussi-Stiina vietti ensimmäisen treffipäivän yhdessä Juha-Pekan kanssa. Vaikka kaksikolla vaikutti olevan mukavaa yhdessä edellisenä päivänä, valkenee treffejä seuraava aamu vaikeana Stiinan farmilla. 

– Olo oli illalla eilisen jäljiltä tosi sekava vielä. Kyllä kun yön yli mietti asioita ja sai rauhassa nukkua, niin sai ne omat ajatukset semmoiseen järjestykseen, ettei tarvitse enää tavallaan kuluttaa oma aikaa ja energiaa niiden asioiden pohtimiseen ja miettimiseen, Juha-Pekka avautuu. 

Stiina puolestaan kertoo kameroille toisaalla, että arvelee Juha-Pekan aavistelevan, ettei heidän välillään tule olemaan kaveruutta syvempää suhdetta. Ennen farmiviikkoja Juha-Pekka oli vielä yksi Stiinan ennakkosuosikeista. 

– Kyllä mua pelottaa se, että sanon nämä asiat aika äkkiä, että ollaan kavereita ja ei sen enempää. Koska mä suljen niitä ovia. Miksen mä vaan katselisi ja menisi eteenpäin, Stiina miettii. 

Yllä olevalla videolla näet, kuinka maajussi-Stiina ja Juha-Pekka puhuvat tunteistaan tilanteessa. 

Maajussille morsian maanantaisin MTV3-kanavalla kello 20. Jaksot ilmestyvät viikon ennakkoon mtv-palveluun.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja