Mainos

Maailmankuulu tähtisopraano Sarah Brightman MTV:n erikoishaastattelussa Helsingissä: "Kuin olisin palannut kotiin, tunnen itseni vapaaksi täällä"

7:58

Maailmankuulu brittiläinen tähtisopraano Sarah Brightman esiintyy perjantaina Espoon Metro Areenalla.

Brightman saapuu Suomeen Hymn Tour Europe -soolokonserttinsa myötä. Maailmaa yli 30 vuotta sopraanollaan ilahduttanut taiteilija on käynyt Suomessa muutaman kerran aiemmin.

– Suomeen palaaminen tuntui siltä, kun olisin palannut kotiin. En tiedä miksi, sillä DNA:ssani ei ole mistään suomalaista.

– Tunnen itseni hyvin vapaaksi täällä, maanne on hyvin kaunis ja rakastan pääkaupunkia. Rakastan vain kulkea ympäriinsä ja tavata ihmisiä. 

Brightmanilla on pelkästään hyviä muistoja Suomesta.

– Ihmiset ovat aina olleet hyvin lämpimiä, ja yleisö on ollut täällä uskomattoman kannustava ja nauttinut musiikistani sekä siitä mitä teen. On aina mukava palata tänne.

Maailman tila inspiraationa konserttiin

Brightman kertoo, että konserttikiertue sai alkunsa maailman sekasortoisesta tilanteesta.

– Meneillään ovat suuret muutokset, kaikki tuntuu hieman dystooppiselta. Koin artistina, että haluan tehdä jotain, jossa käytetään paljon kaunista ihmisääntä.

Espoon konsertissa nähdään Brightmanin lisäksi kuoro, ja esityksen valoihin on nähty erityisen paljon vaivaa. Brightmanin mukaan luvassa on kauneutta tarjoava henkinen kokemus. 

Lukuisten muiden artistien kanssa työskennellyt Brightman sanoo, että hänellä ei ole heidän joukossaan ketään erityistä suosikkia.

Kaikilla laulajilla kun on oma uniikki äänensä.

– Rakastan laulamista Plácido Domingon ja José Carrerasin kanssa, ja kauan sitten lauloin Tom Jonesin kanssa, Brightman muistelee.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja