Mainos

James Blunt MTV:n haastattelussa: Vitsaili ja kertoi sotilasurastaan – "Ehkä lauluntekijänä teen samaa"

2:07

MTV:n Pori Jazz -festivaalilla haastattelema James Blunt kehui toimittajalle Suomea ja näkee nykyisessä ammatissaan yhtymäkohtia sotilasuraansa. Bluntin mielestä erilaiset yleisöt auttavat jaksamaan keikkakiertueilla.

– Suomi on todella siisti paikka. Helsinki on hauska kaupunki, mutta Porin kauniiseen maisemaan tuleminen on myös mahtavaa.

Tämän illan keikaltaan 44-vuotias Blunt odottaa innokasta yleisöä. Pori Jazzissa kerran aiemmin soittanut brittitähti intoutui tuolloin "stage-daivaamaan ja surffaamaan".

– Teen sitä usein. Katsotaan, miten tänään käy.

– Yleisöissä on paljon eroja. Luulen, että sen takia muusikot jaksavat tehdä kiertueita. Soitamme joka ilta samat biisit ja silti tunnelma on aina erilainen, yleisön luonteesta riippuen. Kun soitin täällä neljä vuotta sitten, yleisö oli mahtava.

Yhtymäkohta sotilasuraan

Ennen artistiuttaan Blunt työskenteli sotilaana kuusi vuotta. Hän palveli Kosovon sodassa.

– Serbit ja albaanit tappoivat toisiaan. Meidän tehtävämme oli lopettaa se, mikä tuntui oikealta. Olin onnekas, että päädyin juuri sinne.

Bluntin mielestä molemmat työt ovat ympäristön havainnointia ja sen kertomista muille. Tiedustelu-upseerina hän havainnoi ympäristöään ja raportoi siitä johtajilleen, mikä tavallaan vastaa lauluntekijän toimenkuvaa.

– Ehkä lauluntekijänä teen samaa. Olen herkkä ympäristölleni. Kirjoitan siitä lauluja, nauhoitan ne ja annan ne takaisin esimiehilleni, eli kuuntelijoilleni.

Lämminhenkinen humoristi

Lämminhenkisistä esiintymisistään tunnettu Blunt on viime vuosina niittänyt mainetta myös humoristina ja noussut hieman outoonkin kulttiasemaan. Etenkin Twitter-tilillään vitsaileva vastaili myös MTV:n haastattelussa humoristiseen tyyliinsä.

Bluntin mukaan on Sveitsin Verbierissä nimetty hiihtohissi, mikä on Bluntin mielestä oudoin hänelle myönnetty kunnianosoitus.

– Se on hieno hissi: siinä on penkinlämmittimet ja alas vedettävä katos. Ensi vuonna asennan siihen äänentoistojärjestelmän, joka soittaa musiikkiani. Se pitää jonot kurissa, brittitähti hauskuuttaa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.