Maailman onnellisimmat maat listattiin - Näin Suomi sijottui

Pohjoismaissa elää maailman onnellisimmat ihmiset, ainakin teoriassa. Yhdistyneiden kansakuntien tällä viikolla julkaiseman Maailman onnellisuusraportin 2013 mukaan Pohjois-Eurooppaan on kerääntynyt maailman suurimmat onnellisuusvarastot.

Maailmanlaajuinen, 156 maata käsittävä onnellisuustutkimus pyrkii kartoittamaan elämänlaatua kussakin maassa. Onnellisuutta arvioitiin tekijöillä kuten bruttokansantuote, ihmisten terveet eliniän odotukset, yksilön vapaus tehdä elämänvalintoja, korruptoitumattomuus ja mahdollisuus luottaa lähimmäisiinsä.

Siitä huolimatta, että Pohjoismaat edustavat listassa kärkisijoja, on Suomen sijoitus pudonnut tänä vuonna edellisvuodesta huikeat viisi sijaa alaspäin. Vuosi sitten listauksessa toiselle sijalle kirinyt Suomi nimittäin päätyi tänä vuonna vasta seitsemännelle sijalle.

Onnellisuusmittauksen viimeisille sijoille sen sijaan ovat sijoittuneet köyhyydestä, korruptiosta ja poliittisesta epävakaudesta kärsivät Afrikan, Lähi-idän ja Aasian maat. Euroopan johtava talousmaa Saksa pääsi listalla yllättävästi vasta sijalle 26. Suomen naapurimaa Venäjä sen sijaan pitää hallussaan sijaa 68. Yhdysvallat pärjäsi mittauksessa kokonaiset kymmenen sijaa huonommin kuin Suomi, sijoittumalla 17. paikalle.

Tässä top 10 onnellisimmat maat:

1. Tanska
2. Norja
3. Sveitsi
4. Hollanti
5. Ruotsi
6. Kanada
7. Suomi
8. Itävalta
9. Islanti
10. Australia

Lue koko onnellisuusraportti täältä: http://unsdsn.org

Lähteet:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat