Maailman karvaisin mies haluaa tv-tähdeksi
Kiinalainen Yu Zhenhuan ei anna erikoisen ulkomuotonsa pidätellä häntä. Tv-tähdeksi mielivä Yu menee unelmansa vuoksi kauneusleikkaukseen. Miehen tyttöystävää rehottava karvoitus ei kuitenkaan häiritse lainkaan.
Pohjoiskiinalainen Yu Zhenhuan, 32, on erikoinen näky. 96 prosenttia hänen kehostaan on karvoituksen peitossa hormonien epätasapainon vuoksi.
Yu on esiintynyt 7-vuotiaasta asti elokuvissa, kuten filmissä Little Hairy Boy's Treasure Adventure. Hän on myös luonut uraa laulajana.
Hetki sitten Yu yritti saada pääroolin televisioversiossa kiinalaisesta klassikkoteoksesta Journey to the West. Ohjaajan tuomio oli tällä kertaa kärkevä. Hänen mielestään Yu ei ollut tarpeeksi viehättävä.
− Olin mielestäni paras ehdokas. Näytän apinalta. Lempinimeni on apinamies. Luin alkuperäisen kirjan ja pyysin hiustaiteilijoita muokkaamaan minut oikeaksi apinamieheksi. Koekuvaukset menivät silti pieleen. En ole tarpeeksi hyvännäköinen, Yu tilitti Telegraph -lehdelle.
Pettynyt Yu ei suostu tyytymään kohtaloonsa.
− Aion mennä kauneusleikkaukseen ja hankkiutua eroon karvoituksesta. Haluan myös muokata kasvojani niin, että näytän ennemmin kauniilta apinalta. Ohjaaja tulee katumaan päätöstään, Yu sanoi.
China Youth Times -lehden haastatteleman plastiikkakirurgin mukaan Yun silmät, nenä ja huulet vaativat laajan muokkauksen.
− Kirjan apinakuninkaalla on isot ja kirkkaat silmät, Yulla ne ovat pienet. Niitä pitää suurentaa. Nenän kärki on liian iso, nenänvarsi taas liian matala, plastiikkakirurgi listasi.
Tyttöystävä ei välitä karvoista
Maailman karvaisin mies on vakuuttunut siitä, että leikkauksen jälkeen hän voittaa yleisön puolelleen uuden, ystävällisen olemuksensa avulla.
Tuleva operaatio ei ole ensimmäinen kerta, kun Yu asettuu leikkauspöydälle. Hän on käynyt aiemmin poistattamassa osaa rehottavasta karvoituksestaan. Liikakarvoitus oli kesäisin kuuma ja kasvoi häiritsevästi silmien eteen.
Yun tyttöystävä ei ole moksiskaan mielitiettynsä karvaisesta olemuksesta.
− Meillä menee hyvin. Hän ei välitä karvoistani tuon taivaallista, Yu kommentoi China Youth Times -lehdelle.
Studio55/Jenni Kokkonen
Lue alkuperäinen juttu ja katso kuva tästä
Uusimmat
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
22:44
Real Madridin jättänyt Karim Benzema allekirjoitti muhkean ökysopimuksen Saudi-Arabiaan – jättibonukset sidottu kiistanalaiseen tavoitteeseen
-
22:34
WP: CIA tiesi Ukrainan armeijan suunnittelevan Nord Stream -putken räjäyttämistä
-
21:46
Rumalla skandaalilla ankarat seuraukset – lajihuipuille lätkäistiin elinikäiset pelikiellot
-
21:14
Muuttavatko tulvat Ukrainan vastahyökkäyksen suunnan? – Jarmo Lindberg: "Katseet kääntyvät Zaporizhzhjasta itään"
-
21:01
Sergey Hilman kertoo nyt, millainen operaatio kallonhionta oli – yllättyi ihmisten kommenteista: "Minulle toivottiin lobotomiaa"
-
20:54
Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä vakoojaa – "Historiallinen, suurin massakarkotus"
-
20:48
Mihin verkkotilaus jumiutui? Viivästyksiin usein kolme syytä
-
20:47
Pekka Haavisto Kahovkan padon räjäytyksestä: "Noin Päijänteen kokoinen alue lähtee liikkeelle – tuhon määrä voi olla aivan järkyttävä"
-
20:31
NBC News: Yhdysvaltalaistiedustelu viittaa Venäjän olevan syyllinen padon räjäyttämiseen – MTV seuraa sotaa
-
20:28
”F1 on vitsi” – mestarikuskilta kovaa puhetta moottoriurheilun todellisesta kuninkuusluokasta
-
20:13
Tutkija varoittaa: Kemikaalit heikentävät sperman määrää ja laatua – yhä useampi pari voi joutua hedelmöityshoitoihin
-
20:12
Venäjä-mielinen lajiliitto horjuu – Suomikin jättämässä kohuissa rähjääntyneen ryhmittymän
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu saatuaan kuulla totuuden: "Se on helvetin lähellä, etten vedä sinua turpaan"
-
19:58
Pariisin väkivaltaisten protestien ydin on tallentunut vuosien ajan journalistin kameraan – jakoi hurjimmat muistonsa
-
19:49
Sotakysymyksiä pakoillut valkovenäläistähti päättikin puhua – teki mielipiteensä selväksi
-
19:29
Jalkapallojätin ja seuralegendan tiet eroavat
-
19:25
Kehitysyhteistyön kannoissa tapahtunut lähentymistä – Orpo: "Nyt on se meininki, että laitetaan kokoon hallitusohjelmaa"
-
19:02
Somesta tuttu Niko, 25, on parantanut kesäkuntoaan Love Island Suomi -kuvauksia varten – näin hän aikoo hurmata kiinnostavan ihmisen
-
Lataa lisää