Maahanmuuttovirasto laittoi luvut pöytään – "Kaksi viidestä ei saanut turvapaikkaa"

Viime vuonna yli 32 000 turvapaikan hakijaa 2:02

Viime vuonna tehdyistä turvapaikkaratkaisuista noin 40 prosenttia oli hakijan kannalta kielteisiä, kertoo Maahanmuuttovirasto.

Yhteensä oleskelulupa myönnettiin kansainvälisen suojelun perusteella runsaalle 1600 hakijalle. Lisäksi noin 250 hakijaa sai oleskeluluvan muulla perusteella, kuten yksilöllisistä tai perhesyistä.

Hakemuksia raukesi viime vuonna lähes 3200. Suurin osa näistä on irakilaisia, jotka ovat itse vetäneet hakemuksensa pois.

– Yhtenä syynä on mainittu perhesyyt, on saatu tieto kotimaasta, että perheellä on huolia, on haluttu mennä auttamaan perhettä, kertoo turvapaikkayksikön johtaja Juha Similä Maahanmuuttovirastosta.

– Toisena syynä on kerrottu se, että tämä suomalainen asenneilmapiiri, ehkä tällaiset vihapuheet ja muut ovat tuntuneet siltä, että Suomessa ei olekaan heidän mielestään hyvä olla. Myös suomalainen ilmasto on kerrottu syyksi, syksyn pimeys ja talven kovat pakkaset.

Jotkut hakemuksensa poisvetäneet ovat myös kertoneet turvapaikanhakuprosessin kestävän huomattavasti pidemmän aikaa, kuin on oletettu.

Aavarannan vastaanottokeskus Kirkkonummella

Lisää resursseja

Tällä hetkellä käsittelyssä onkin vielä vajaat 27 000 hakemusta. Maahamuuttovirasto saa kuitenkin ruuhkan purkamiseen huomattavan määrän lisäresursseja. Käsittelijöiden määrä peräti yli kuusinkertaistuu.

– Helmikuun alusta meillä on noi viisisataa käsittelijää töissä ja silloin saadaan kurottua kiinni päätösrästejä. Olemme luvanneet että nykyinen hakijaruuhka on purettu elokuun loppuun mennessä, kertoo Similä. 

Suomeen saapui viime vuonna ennätykselliset noin 32 500 turvapaikanhakijaa.   



Lue myös:

    Uusimmat