Lyly: Työntekijöille etuoikeus paikallisten sopimusten tulkintaan

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo, että henkilöstön edustajien oikeuksien lisääminen on edellytys paikallisen sopimisen onnistumiselle.

– Työnantajilla on Suomessa etuoikeus työehtosopimusten ja paikallisten sopimusten tulkintaan, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Siellä riitatilanteessa työntekijöiden näkemys työehdoista on voimassa, kunnes asiasta on saatu ratkaisu. Tulkintaetuoikeuden siirtäminen Suomessakin työntekijöille lisäisi tasapuolisuutta ja kannustaisi sopimaan paikallisesti, Lyly sanoo SAK:n tiedotteessa.

SAK:n lokakuussa tekemän luottamushenkilökyselyn mukaan paikallisen sopimisen säännöt on edelleen tarpeen sopia lain sijaan työehtosopimuksissa.

Yleisintä paikallinen sopiminen on isoimmilla, yli 250 ihmistä työllistävillä työpaikoilla, missä 70 prosenttia luottamushenkilöistä kertoi tehneensä paikallisia sopimuksia kahden edellisvuoden aikana. Alle kymmenen ihmisen työpaikalla sopimuksia tehneiden osuus putoaa lähes puolet pienemmäksi eli 37 prosenttiin.

Lyly pitää tulosta osoituksena luottamusmiesten keskeisestä roolista paikallisen sopimisen onnistumisessa ja siitä, että sopimuksia tehtäessä on syytä tunnistaa alakohtaiset tarpeet.

– Pienillä työpaikoilla luottamusmiehiä on harvemmin kuin isommilla. Myös mahdollisuudet toimia vaihtelevat. Paikallisen sopimisen lisääminen onnistuu vain, jos luottamusmiesten oikeuksia tiedonsaantiin ja kouluttautumiseen vahvistetaan, Lyly jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat