Luulitko, että sinulla on täydellinen kuulo? 5 ääntä, joista et tiennyt jääväsi paitsi

Maailmassa on paljon ääniä, joita ihmiskorva ei voi havaita. Tässä viisi hauskaa esimerkkiä siitä, mistä äänistä jäämmekään paitsi. 

Luulitko, että sinulla on täydellinen kuulo? Maailmassa on kuitenkin olemassa paljon ääniä, joita ihmiskorva ei voi havaita.

Ihmisen kuuloalue on 20 hertsistä 20 kilohertsiin. Sen sijaan monet eläimet, kuten lepakot ja norsut voivat havaita monta kertaa pienempiä, ihmiskorvan ulottumattomissa olevia ääniä.

Tässä muutamia esimerkkejä äänistä, joista useimmat meistä jäävät paitsi.

1. Ääniä, joita nuoret kuulevat

Kun ihminen ikääntyy, myös kuulo ja äänten aistiminen muuttuvat. Ikään liittyvä kuulonalenema tarkoittaa pääasiassa sitä, että ikäihmiset eivät kuule korkeita ääniä, joita he kuulivat vielä nuoruudessaan.

Useimmat yli 18-vuotiaat eivät siis enää kuule 17.4 kilohertsin taajuisia ääniä. Testaa videon avulla, onko kuulosi yhtä hyvä kuin alle 18-vuotiaana. 

2. Kissoille suunnattua pianomusiikkia

Tutkimuksien mukaan kissoilla on niin kutsuttu ultaraäänikuulo. Tämän seikan vuoksi on kehitetty erityisesti kissoille suunnattua pianomusiikkia, joka perustuu kissoille suunnattujen taajuuksien ja tempojen käyttöön.

Musiikkia on käytetty erityisesti kissojen rauhoittamiseen, sillä ne tuntuvat todella nauttivan tästä musiikista.

2. Koiraystävällinen Beatles-kappale

Monet meistä tuntevat Beatlesin kappaleen A Day in the Life, mutta harva tietää, että kappale on itse asiassa suunnattu koirille. Kappaleessa on nimittäin mukana 15 kilohertsin taajuudella kuuluvaa vihellystä, jotta erityisesti koirat voisivat nauttia tästä kappaleesta.

Paul McCartney on kertonut yhtyeen halunneen ilahduttaa kaikkia Beatles-koirafaneja.

4. Sormiviestintää lepakoille

Kun hierot varovasti peukaloasi ja etusormeasi yhteen, olet tullut samalla luoneeksi ultraäänisignaalin. Eläinkouluttajat käyttävät tätä helposti tuotettavaa ääntä erityisesti lepakoiden kouluttamiseen. Lepakot voidaan kouluttaa vastaamaan ääneen ja lentämään sitä kohti.

Seuraavan kerran, kun hierot vahingossa käsiäsi yhteen varo siis, ettet tule houkutelleeksi paikalle lepakoita.

5. Norsun kutsuhuuto

Norsut voivat ääntelehtiä selvästi ihmisen kuuloaluetta alhaisempia ääniä. He voivat myös tuottaa erittäin korkeita, 95 desibelin korkuisia kutsuhuutoja. Vertailun vuoksi, 95 desibeliä vastaa esimerkiksi metron aiheuttamaa melua.

Tällä erittäin kovalla äänellä norsut pitävät yhteyttä toisiinsa jopa kilometrien matkojen päähän.

Lähde: Mentalfloss

Tunnistatko tämän äänen? Kuuntele videolta:

Lue myös:

    Uusimmat