Luotatko liikaa navigaattoriin? Laite voi pettää kriittisellä hetkellä, jos jätät tämän toimenpiteen tekemättä

5:59imgPitäisikö auton hansikaslokerossa pitää varmuuden vuoksi aina mukanaan paperikarttaa?
Julkaistu 17.06.2022 15:34

Emmi Niiniaho

Suuri osa tiellä liikkujista luottaa suunnistuksessa navigaattoriin. Mitä riskejä piilee siinä, että luottaa niin paljon tekniikkaan?

Kyselyn mukaan kolme neljästä kuljettajasta käyttää navigaattoria, kun kuljetaan paikasta A paikkaan B, erityisesti jos paikka on hieman tuntematon.

Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin siitä, osaammeko vielä ylipäätään liikkua ilman navigaattoria.

– Se on hyvä kysymys, kyllähän navigaattorit ovat paljon helpottaneet meidän liikkumista, etenkin siellä vieraammilla alueilla. Enää ei tarvitse kantaa mukanaan gt-kartastoa tai puhelinluettelokartastoa ja etsiä sieltä aina oikeaa sivua, Tomi Niemi, Liikenneturvan tiimipäällikkö kommentoi.

Navigaattorit ovat helpottaneet myös auton etupenkkiläisten yhteistyötä, kun kuljettaja saa huomattavasti etukäteen ja vielä oikeaan aikaan ohjeita siitä, minne tullaan kohta kääntymään. 

Erehtymätön laite navigaattori ei kuitenkaan ole.

Lue myös: Brittivalmistajan autoihin navigaattori, joka löytää minkä tahansa paikan maailmasta vain kolmella sanalla – näin se toimii

Terve kyseenalaistus kuuluu navigaattorin käyttöön: Muista päivittää laite

Niemi muistuttaa, että navigaattoreissa – kuten kaikissa teknisissä apulaitteissa, saattaa olla virheitä.

Nykyään erilliset navigaattorit eivät ole ehkä enää niin yleisiä, mutta varsinkin niiden kohdalla pitää muistaa, että ne tarvitsevat erillisen päivityksen pysyäkseen ajantasalla. 

Vaikka tieverkostoon ei välttämättä tulisi kovin radikaaleja muutoksia, esimerkiksi kadun nimet ovat saattaneet muuttua, kaksisuuntaisesta on saattanut tulla yksisuuntainen eikä koko katuakaan ole välttämättä enää olemassa.

– Eikä se tieto päädy siihen navigaattoriin, jos sitä ei ole päivitetty, Niemi muistuttaa.

Navigaattorien käyttäjistä löytyy aina myös niitä ääripäitä: osa ei tunnu uskovan navigaattoriin ollenkaan, osa vähän liiankin hanakasti.

– Kyllähän varmasti löytyy paljon sellaisia henkilöitä, jotka ovat ajaneet tiettyä reittiä 1980-luvulla, ja silloin se tie on kulkenut tästä: "En minä sitä navigaattoria usko".

navigaattoriNavigaattori on näppärä lisävaruste, mutta siihen ei kannata kiinnittää ajon aikana liiaksi huomiota.Shutterstock

Toisaalta, jos navigaattori vaikka kehottaa tekemään U-käännöksen, on aina kuljettajan vastuulla tarkistaa, onko se ylipäätään laillista siinä kohtaa, vai olisiko järkevämpää ajaa sivuun ja selvittää reitti huolella.

Esimerkiksi tietyöt eivät aina päivity karttoihin kovinkaan nopeasti, jolloin kuljettajan pitää pysyä valppaana, eikä seurata sokeasti navigaattorin ohjeita.

Navigaattoria saattaa myös herkästi jäädä tuijottamaan liiaksikin, oli sitten liikenteessä autolla, kävellen tai pyörällä.

– Kyllähän tarkkaamattomuus on ihan kaikkien kulkumuotojen ongelma. Meidän kaikkien tehtävä liikenteessä on keskittyä siihen liikkumiseen ja jättää puhelin pois silloin, kun liikutaan, Niemi toteaa.

Jos reittiä pitää tarkastella, silloin pysähdytään tai annetaan esimerkiksi apukuljettajan tarkastaa reitti.

Katso jutun alusta löytyvältä videolta keskustelua siitä, pitäisikö auton hansikaslokerossa pitää varmuuden vuoksi mukanaan paperikarttaa.

Lue myös: Haluaisitko navigaattorin naamaasi 300 kmh? Valitse sijoituspaikka tarkoin – tässä pari hyvää vaihtoehtoa

Katso myös kätevä kikka, jonka jälkeen et enää naputtele osoitteita perinteiseen malliin:

0:16imgMaailman helpoin navigaattorikikka säästää aikaa ja hermoja.

Tuoreimmat aiheesta

Autot