Moni autoilee kesäreissulla vierasta reittiä pitkin tuntemattomalle paikkakunnalle. Liikenneturvan kyselyn mukaan neljä viidestä suomalaisesta kuljettajasta selvittää reitin jo etukäteen lähtiessään autoilemaan vieraalle seudulle. Suurin osa myös hyödyntää navigaattoria ajon aikana.
Valtaosa suomalaisten autoilusta kulkee tuttuja reittejä päivästä toiseen. Arjen työmatkat ovat tyypillisesti yllätyksettömiä, mutta kesäisin monet liikkuvat paikkoihin, jotka eivät ole itselle ennalta tuttuja.
Tuntematon reitti ja vieraan paikkakunnan uusi ympäristö voivat vaatia kuljettajalta erityistä varautumista. On väärin olettaa, että uudessa ympäristössä pystyy ajamaan saman tien kuin vanha tekijä.
– Lomareissun reitti kannattaakin suunnitella jo etukäteen, niin ei ylläty tien päällä. Jos yllätyksiä kuitenkin tulee, auttaa rauhallinen asenne aina. Esimerkiksi risteyksen ohi ajaminen ei ole maailmanloppu, vaan aina voi palata ja yrittää uudemman kerran. Äkkinäisiin liikkeisiin ei kannata ryhtyä eikä hermojaan repiä, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen.
Navigaattoriin luotetaan
Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan neljä viidestä (82 %) suomalaisautoilijasta selvittääkin reitin jo etukäteen autoillessaan vieraalla seudulla, mutta moni tukeutuu sen lisäksi navigaattoriin.
Useampi kuin kolme neljästä (77 %) kuljettajasta kertoi käyttävänsä navigaattoria vieraalla seudulla autoillessaan. Vain murto-osa (2 %) ilmoitti autoilevansa vieraalla seudulla ainoastaan liikenneopasteiden turvin.
Karttasovellusten avulla voi mielikuvaharjoitella reitin jo ennakkoon. Navigaattori on myös tien päällä iso apu, jos paikka tai reitti ei ole tuttu. Navigaattoriin ei kuitenkaan tule luottaa sokeasti, sillä esimerkiksi kesään kuuluvat tietyöt voivat muuttaa navigaattorin ohjeita huomattavastikin.
