Lukupiiri: Miten tv-tähti päätyy mielisairaalaan kutomaan sukkia

"Sitten ei ollut mitään syytä nousta sängystä lainkaan. Minusta ei tarvittu. En ollut olemassa. Oli vain loputon väsymys. Vessassa käyminen oli ponnistus, jonka jälkeen itkin äänekästä, vaikeroivaa itkua. Se purkautui tuskallisesti, eikä tuonut helpotusta. Yritin tukahduttaa äänet tyynyyn, mutta tiesin, että Aaron kuuli ne. Minusta ei ollut ihmiseksi. Minulla ei ollut oikeutta kuluttaa happea, vettä, valoa. Ne oli tarkoitettu tuottaville, toimiville ihmisille. Maailma voisi paremmin ilman minua. Se ei hyväksynyt vapaamatkustajia."

Storgård kuvaa uupunutta, arvottomaksi itsensä tuntevaa tuoretta äitiä sydäntäsärkevästi ja intiimisti. Syvän masennuksen kourista on vaikea pyristellä irti, mutta kuten sairauden luonteeseen kuuluu, äkkiä tapahtuu muutos. Outi on taas täynnä virtaa ja elämä tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia.

Kun Outilla menee lujaa, hänellä menee liian lujaa. Kesämökin rikkaruohot on kynittävät vaikka kädet verissä, uudet kukat on istutettava, vaikka siihen menisi koko yö. Kun Tanskan dyynit kutsuvat, Outi hyppää koneeseen hetkeäkään ajattelematta.

"Kadotin suuntavaistoni Kastrupin kentällä. Missä oli autonvuokraus, kiirehdin käytävältä toiselle, vaihdon suuntaa kesken kaiken, pyörin ympyrää. Mikä tässä maksaa, potkin matkalaukkua. Kännykkä soi, uutispäällikkö. Että missäkö helvetissä olin? Mulla on vatsatauti. Jojoo ne on lentokentän kuulutuksia, mun oli ihan pakko tulla kauheassa kunnossa tänne Vantaalle hakemaan lapsi kotiin, se on ollut mummin kanssa Ruotsissa. Nyt pitää just lähteä vessaan, ei pysty puhumaan. Tulen varmaan sitten loppuviikosta. Voi perkele."

Vaikka kyseessä on fiktiivinen kertomus, oli minun lukijana vaikea tehdä eroa kirjailijan ja kirjan päähenkilön välillä. Monet kirjan tapahtumista tovat haastattelujen perusteella Storgårdin omasta elämästä. Omakohtaisen kokemuksen ansiosta hän osaa kuvata sairautta ja sen hoitoa tarkasti niin tunne-elämän kuin lääketieteen tasolla.

"Entä jos jäisi ikuisesti tähän, unen ja valveen välimaastoon? Ei-kenenkään maalle. Sille ei saanut astua, sillä ei kasvanut mitään hyödyllistä tai kaunista. Se ei ollut mitään."

Mitään kammottavaa synkistelyä kirja ei kuitenkaan ole, vaan tarinasta löytyy paljon huumoria. Sarkastinen Outi kohtaa ylä- ja alamäet jatkuvan itsetutkistelun kautta, ja vaikka hän on armoton itselleen, pystyy lukija samaistumaan nelikymppisen naisen ajatusmaailmaan.

Lopussa kertomus kutoutuu yhteen: ympyrä sulkeutuu ja lukijalle selviää, miten Outi joutui suljetulle osastolle. Viimeisen sivun käännettyä jää pohtimaan kuinka monen muun jokapäiväistä elämää kirja kuvaa.

Lisää arvosteluja:

Leena Salo, leena.salo(at)mtv.fi