Lukupiiri: Kourallinen kertomuksia itsemurhasta

Kirjoittajat: Katariina Vuori, Jonna Pulkkinen

Kustantaja: Atena

Helmiä: 3

Kenelle: Joka toiselle suomalaiselle.

Suomessa...

... niitä tapahtuu keskimäärin kaksi, kolme päivässä.
... niitä tapahtuu eniten toukokuussa.
... sen tekevät useimmiten keski-ikäiset miehet.
... jokainen meistä on ajatellut sitä, leikillään, hypoteettisesti, kenties jopa tosissaan.

Itsemurha koskettaa jokaista meistä, tavalla tai toisella. Tiedämme jokainen jonkun, jonka lähipiirissä on tapahtunut itsemurha. Se on voinut koskettaa vieressäsi istuvaa kollegaa, lapsesi tarhanopettajaa, Robin Williamsin suurinta fania, naapurin rouvaa, sitä inhottavaa koulukiusaajaa joka on nyt osallistunut #kutsumua -haasteeseen, sinua.

Siitä ei vain puhuta. Koska kuvittelemme, ettei siitä ei saa puhua. Koska siitä ei vieläkään osata puhua.

Se sattuu. Hävettää. Ja pelottaa. Ja jättää ilmaan kysymyksiä, joihin ei koskaan saa vastausta. Vai voisiko saada?

"Ajattelin, että en halua kuolla, mutta pois täytyy päästä. En ollenkaan halunnut kuolla, mutta ajattelin, että näin minä toivun. Ja minä halusin toipua. Olin niin väsynyt, että halusin jotain. Jokin äidinvaisto kuitenkin sanoi, että ei lasten silmien edessä.

--- Sitten avasin kaikkikaikkikaikkikaikkikaikkikaikkikaikki lääkepaketit ja söin ne niin nopeasti kuin pystyin ja vedin kaljaa ja antabusta päälle. Ajattelin, että tämä on pelastus, näin minä hoidan itseäni. Sitten lähti taju ja heräsin seuraavan kerran vatsahuuhtelusta."
Nainen, 47

Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta muistuttaa, että itsemurhasta voi selvitä hengissä.

Teos alkaa esipuheella, sen jälkeen termistöllä: dissosiatiivinen identiteettihäiriö, masennus, psykoottiset häiriöt, serotoniinioireyhtymä, vatsahuuhtelu.

Pian lukija ymmärtää, miksi.

Teoksessa itsemurhaa yrittäneet suomalaiset sekä heidän läheisensä kertovat tarinansa kaunistelemattomassa minä-muodossa. Suurin osa heistä on naisia.

Sivuilta huokuu epätoivoa, selittämätöntä sekä suorastaan käsinkosketeltavaa pahaa oloa. Sekä punainen lanka. Lähes jokaisessa tarinassa – tavalla tai toisella – vilahtelevat koulukiusaaminen, lapsuuden traumat, kariutuneet ihmissuhteet, henkinen ja fyysinen pahoinvointi ja väkivalta. Päihdeongelmat, sukurasitteet sukupolvelta toiselle ja vakavat mielenterveyden häiriöt – sekä eritoten niiden kaikkien yhdistelmä. Koulukiusaaminen ja masennus ovat kuitenkin niitä sanoja, jotka tuntuvat suorastaan vyöryvän lähes jokaisessa tarinassa, ikään kuin ohimennen.

"Tajusin 17-vuotiaana, että en selviä tästä elämästä. Tunsin vain, että olen huono, ruma, iljettävä ja vastenmielinen, koska minua ei ole hyväksytty.  Minulla ei ole oikeutta olla ja elää."
Nainen, 60

Masennuksesta kärsivien ääni tuskastuttaa, sillä niissä kaikuu epätoivo, aivan kuin jokainen sivuille kirjoitettu sana olisi ollut itseinhon ja tuskan aikaansaannosta, turhaa mustetta paperilla. Joitakuita tekisi mieli suorastaan ravistella, osan sulkea syleilyynsä ja uskotella, ettei ole mitään hätää. Moni heistä haluaisi vain nukkua pois, päästä pahasta, turhautuneisuuden ja arvottomuuden tunteesta. Itsetuhoisuus tuntuukin esiintyvän tarpeena päästä eroon sietämättömästä olotilasta, ei niinkään haluna kuolla.

Terveydenhuoltoa monet kritisoivat, kokevat jääneensä yksin, heitteille. Monet myös kertovat joutuneensa suljetulle – tai marssineensa itse sinne.

Se mikä teoksessa pysäytti, oli epäonnistuneiden itsemurhien määrä: moni on yrittänyt itsemurhaa useasti, yhä uudestaan, siinä onnistumatta. Avunhuutoja kuuroille korville.

Sekä ajan käsite.

"Itsemurha on aina läsnä, minun täytyy säilyttää jokin reitti pois. Mutta siirrän sitä koko ajan, että vielä yksi päivä, yksi viikko, syksy, silloin saan syödä mustikoita ja omenoita. Elän elämääni pieninä palasina."
Nainen, 23

Itsemurhaa suunnittelevat saattavat katsoa eteenpäin ajatellen, että ”sitten minä tapan itseni", lyövät päivän ikään kuin lukkoon ja ovat päätöksestään tyynen levollisia. Heillä on syy jatkaa elämää, koska he ovat päättäneet päättää sen oman käden kautta.

Teoksessa on vain kourallinen tarinoita.

Ja jäljelle jää edelleen kourallinen kysymyksiä.

Itsemurhien ehkäisypäivää vietetään syyskuun 10. päivänä. Päivää on vietetty vuodesta 2003. "Siitä mistä ei voi puhua, ei voi vapautua".