Lukko tyrmäävänä Satakunnan paikallisessa – lehtereillä yli 6 000 katsojaa
Jääkiekkoliigan kauden ensimmäinen Satakunnan paikallispeli oli perjantaina tasainen noin puolen erän ajan. Sen jälkeen ottelun haltuunsa otti Lukko, eivätkä Ässien kavennusmaalit kolmannessa erässä enää muuttaneet tilannetta ratkaisevasti.
KIERROSRAPORTTI: Lukko murskaavana Satakunnan derbyssä, Marko Anttila Kärppien sankarina – näin SM-liigassa pelattiin perjantaina
Raumalaiset voittivat paikallispelien viikonlopun avauksen 6–2. Loppuunmyydyssä pelissä oli 6 150 katsojaa.
– Näihin aina syttyy, kun halli on täynnä väkeä ja yleensä pelit ovat vielä kovia fyysisiä vääntöjä. En osaa sanoa, miksi Ässiä vastaan syntyy usein tehojakin, maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Sebastian Repo totesi.
Erityisen maalin iski 19-vuotias puolustaja Kalle Ervasti. Kun muut juhlivat osumaa, Repo huolehti muistokiekon keräämisestä talteen.
– Aivan mahtava oli kokemus, ei tarvittu erityistä latausta. Ensin mietin vähän, että menikö veto maali. Kävin kuittaamassa Linus Nymanille, että heitä vielä yksi, niin kyllä minä upotan, Ervasti iloitsi.
– En ollut ihan varma, oliko Kalle jo osunut. Olin kärppänä paikalla ja varmuuden vuoksi poimin kiekon talteen. Ne ovat hienoja hetkiä, itse vieläkin muistan, kun tein ensimmäisen maalini, Repo sanoi.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
Lataa lisää