Lukijat haluavat jääkiekkotähtien ja kevalaisten varoja lastensairaalaan

MTV:n nettiuutisten lukijat ihmettelevät, miten valtiolla ei ole rahaa uuden lastensairaalan rakentamiseen. Samalla he kehuvat Supercellin henkilökuntaa miljoonalahjoituksesta. Seuraavaksi lahjoituksia odotetaan esimerkiksi suomalaisilta NHL-tähdiltä.

– Suomalaiset jääkiekkotähdet keräisivät porukalla nopeastikin millin tai kaksi. Kyllä heidän palkoistaan kevyesti irtoaa muutama kymppitonni per nenu, kirjoittaa lukijamme uutisten Facebook-sivulla.

Teemu Selänne mainitaan nimeltä toisessa viestissä. Hänen arvellaan omien lastensa takia ymmärtän asian tärkeyden.

– Nyt sitten myös Kevan porukka ja muut vastaavat isokenkäiset tahot ottamaan mallia, ja tekemään hyvää muidenkin kuin itsensä eteen! lataa yksi lukijamme.

Björn Wahlroosilta henkilökohtaisesti tai Sampo-konsernilta sekä Koneelta ja Herlinien perheeltä toivotaan muutamaa miljoonaa.

– Wahlroos voisi ottaa esimerkkiä näistä "pullamössösukupolven" miljonääreistä, yksi lukija toteaa viitaten supercelliläisiin.

Myös Nokia-miljonääreiltä ja muilta isoilta yrityksiltä vaaditaan lahjoituksia.

Moni haluaisi kuitenkin, että lastensairaala rahoitetaan verovaroin. Päättäjiltäkin vaaditaan vastuuta.

– Mites olisi kansanedustajat joka puolueesta? kehottaa lukijamme.

– Eduskuntatalon remonttiin irtosi silmänräpäyksessä 200 miljoonaa, ihmettelee toinen.

– Leikataan kehitysapua ja nostetaan se nykyiselle tasolle takaisin siinä vaiheessa, kun valtiolla on varaa pitää huolta omista kansalaisistaan, kuuluu yksi ehdotus.





Lue myös:

    Uusimmat