Lukas Hradecky ja Leverkusen etenivät jatkoon – jännittävä trilleri kääntyi suomalaisvahdin eduksi

Huuhkajien maajoukkuevahti Lukas Hradeckyn kausi jalkapallon miesten Eurooppa-liigassa jatkuu myös pudotuspelien toiselle kierrokselle. Leverkusen pudotti torstaina Monacossa kotijoukkueen jatkosta rangaistuspotkukisan jälkeen 5–3.

Leverkusen oli hävinnyt ensimmäisen kohtaamisen kotinurmellaan 2–3, mutta voitti vieraissa samoin lukemin. Näin yhteismaalit kahden ottelun jälkeen olivat tasan 5–5, ja edessä oli puolen tunnin jatko-ottelu, jossa ei maaleja nähty.

Rankkarikisassa kaikki Leverkusenin viisi laukojaa onnistuivat maalinteossa. Kun Monacon belgialainen keskikenttäpelaaja Eliot Matazo laukoi pallon poikkirimaan, kotijoukkueen taival kauden Eurooppa-liigassa päättyi.

Varsinaisella peliajalla räväkästi aloittanut Leverkusen meni jo 13. minuutilla Florian Wirtzin tekemällä vierasmaalilla 1–0-johtoon ja tasoitti otteluparissa kokonaistilanteen 3–3:een.

Monaco siirtyi kuusi minuuttia myöhemmin pudotuspeliparissa kuskin paikalle, kun Wissam Ben Yedder tasoitti rangaistuspotkusta 1–1:een. Leverkusenin Ezequiel Palacios kuittasi pari minuuttia myöhemmin 2–1:een, ja kokonaistilanne oli taas tasan.

Toisella puoliajalla Leverkusen herkutteli pitkän syöttöketjun päätteeksi hankkiutumalla 58. minuutilla kahden maalin johtoon. Keskikenttämies Wirtz oli tämänkin maalin arkkitehti, kun hänen keskityksestään Amine Adli pukkasi 4–1.

Jatko-ottelu alkoi kangastella Monacossa 84. minuutilla, kun Sveitsin maajoukkuehyökkääjä Breel Embolo pukkasi pallon älykkäästi Hradeckyn ohi ja tilanteeksi 2–3.

Lue myös:

    Uusimmat