Bayer Leverkusenin hurja temppu karahti viime minuuteilla – Eurooppa-liigassa suurta dramatiikkaa

Bayer Leverkusen oli noussut jalkapallon Eurooppa-liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen avausosaottelussa kolmen maalin takaa jo 3–3-tasalukemiin Young Boysin vieraana, mutta sveitsiläiset järjestivät kylmän suihkun viime hetkillä. Young Boys otti taistosta 4–3-voiton.

Leverkusenin suomalaismaalivahti Lukas Hradecky oli ottelusta kantapäävamman myötä sivussa, eikä saksalaismaalivahti Niklas Lomb varsinaisesti mainetekoja tehnyt.

Päinvastoin: Young Boysilta tilastoitiin ensimmäisellä puolikkaalla neljä maalia kohti suunnannutta yritystä ja kolme niistä upposi verkon perukoille. Christian Fassnacht, Theoson Siebatcheu ja Elia Meschack veivät maaleillaan isännät avausjaksolla 3–0-johtoon.

Moni ei olisi taatusti uskonut, mitä toisella jaksolla nähtäisiin. Leverkusen heräsi ja nousi nopeasti maalin päähän, kun Patrik Schick puski kaksi maalia. Young Boys kipsaantui ja pyrki paikka paikoin epätoivoisesti lähinnä pelaamaan purkupalloja. Moussa Diaby kampesikin saksalaiset 68. minuutilla jo 3–3-tasalukemiin.

Ottelussa oli vielä yhden käänteen aika. Jo avausjaksolla osunut Theoson Siebatcheu latasi 89. minuutilla maalin edustalta irtopallosta Young Boysin 4–3-osuman, ja sveitsiläiset juhlivat voittoa.

Video voitto-osumasta on katsottavissa jutun ylälaidasta.

Muissa kierroksen otteluissa englantilaisjätit olivat iskussa: Manchester United murjoi vieraissa Real Sociedadia 4–0 ja Tottenham Wolfsbergeriä 4–1.

Kello 22 käydään vielä seitsemän ottelua. Suomalaiskeskikenttäpelaaja Glen Kamaran Rangers pelaa vieraissa Royal Antwerpiä vastaan.

Toiset osaottelut käydään viikon kuluttua. Jatkoonmenijät ratkeavat yhteismaalien perusteella, ja tasatilanteessa vierasmaalit ratkaisevat.

Lue myös:

    Uusimmat