Krete, 21, on yksi Love Island Suomen kisaajista.
Nummelasta kotoisin oleva kauneusalan yrittäjä Krete, 21, etsii Love Island Suomi -ohjelmassa itselleen rakkautta.
– Ajattelin lähteä Espanjan auringon alle etsimään miestä itselleni, Krete toteaa MTV Uutisille.
Kyseessä on hänen mukaansa oikea aika. Krete on viihtynyt koko elämänsä sinkkuna, muttei lähde väkipakolla etsimään seurustelusuhdetta.
– Nyt on oikea hetki, kun itselläni ei ole ketään ja työt antavat periksi. Yleensä aikaisemmin on ollut niin kiire, ettei ole mihinkää voinut lähteä. Olenkin loman tarpeessa.
Lue myös: Ensimmäinen paljastus Love Island Suomi -sarjasta vihdoin julki – erikoisen huumorintajun omaava blondi etsii kilttiä kumppania
Kreten mukaan on yleistä, että ihmiset ajattelevat hänen olevan pinnallinen ihminen. Ulkonäkö kuitenkin hänen mukaansa pettää.
– Ihmiset usein luulevat ulkonäköni perusteella, että minulla on miehelle hirveän kovat kriteerit. En ole hirveän pinnallinen. Luonne on tärkein. Tykkään karvaisista miehistä, mutta lihaskimpuille en lämpeä. Mielestäni miehellä pitää olla dad body. Kehonrakentajat eivät ole juttuni, hän listaa.

