Love Island -Pauliina ottaa Senjan putoamisen raskaasti – ei tervehdi uusia asukkaita

Love Island Suomi -kilpailun dramaattinen pudotus oli Pauliinalle kova pala purtavaksi. 

VIDEO: Murheen murtama Pauliina kaipaa Senjaa

Love Island Suomi -rakkausrealityssa pudotettiin toistamiseen kaksi kilpailijaa tiistaina, kun villasta poistuivat Senja ja Markus. Kisassa yhä jatkava Pauliina otti ystävänsä putoamisen erityisen raskaasti.

Eilisessä jaksossa villaan saatiin uutta verta, kun uudet kilpailijat Nelli ja Pauli saapuivat saarelle valmistamaan aamiaista muille asukkaille. Muut ottivat uudet kilpailijat ilolla vastaan, mutta Pauliina saapui aamiaispöytään huonotuulisesa, jättäen uudet tulokkaat tervehtimättä. 

– Siellä odotettiin, että kaikki tulevat yllättyneinä, ja olikin aika hauskoja reaktioita. Paitsi Pauliinalla, Pauliinan pari Ville kommentoi. 

– Olin kyllä vähän pettynyt siihen. Käytöstavat puuttuivat. 

Pauliina kommentoi myöhemmin, ettei ole kiinnostunut uudesta käänteestä.

– Haluan vain Senjan tänne. Katsellaan päivällä uudelleen, jos saan kerättyä itseni, Pauliina totesi kyyneliensä lomasta.

Love Island Suomi Subilla ja Katsomossa maanantaisin klo 21 ja ti–la klo 22.

Lue myös:

    Uusimmat