Love Islandilla tänään viimeinen parinvalinta ja suosikkiparin ensimmäinen riita – kurkkaa illan jaksoon

Love Island Suomi -sarjan jaksossa nähdään Veeran ja Jannen ensimmäinen riita sekä syviä keskusteluja, joista ei kyyneliä puutu.

Love Island Suomi -jakson ensikatsauksessa lupaillaan draamaa. Villan asukkaat kuulevat leikkimielisen kilpailun yhteydessä, mitä katsojat oikeasti heistä ajattelevat.

Luvassa on myös riitoja ja dramatiikkaa, kun Veera ja Janne käyvät läpi ensimmäisen riitansa. Tämän lisäksi sanaharkkaa käyvät Pauliina ja Ville sekä Aura ja Jeffrey. Kirsikkana kakun päälle tehdään saarella lopullinen parinvalinta.

Vielä toistaiseksi on  epäselvää, kuka valitsee ja kenet, sillä saarelle palautettiin keskiviikkona Senja ja Mika, ja tiistaina uusi asukas Riku saapui hurmaamaan villan naisasukkaat. Eilisessä jaksossa Alexander avautui olevansa kiinnostunut Senjasta, mutta on tällä hetkellä Alexinan pari, jolla on tunteita häntä kohtaan. Draamaa siis luvassa!

Katso ylhäältä ensikatsaus illan jaksosta. 

Juttua muokattu 8.11.2018 klo 19.52: Saarelle saapui takaisin kilpailusta pudonnut Senja.

Love Island Suomi Subilla ja Katsomossa maanantaisin klo 21 ja ti–la klo 22.

Lue myös:

    Uusimmat