Caroline Flackin läheiset ovat pääseet ääneen uutuusdokumentissa.
Love Island UK -realitysarjan juontaja Caroline Flack teki vuosi sitten itsemurhan 40-vuotiaana. Hän kuoli hirttäytymällä, kertoi Telegraph tuolloin.
LUE LISÄÄ: Traagisesti menehtyneen Love Island UK -juontajan Caroline Flackin perhe julkaisi koskettavan viestin: ”Vuorokauden aikana koko elämäni ja tulevaisuuteeni vietiin minulta.”
Vuosi kuoleman jälkeen Channel 4 -kanava julkaisi Carolinen elämästä kertovan dokumentin. Siinä kuullaan hänen kaksoissisartaan Jodya sekä äitiä Christinea. Perheen lisäksi dokumentissa on päässyt ääneen hänen läheisiään ystäviään, kuten poplaulaja Olly Murs ja televisiojuontaja Dermot O'Leary.
Yö ja päivä
Äiti ja kaksoissisko pureutuvat dokumentissa muun muassa siihen, minkälainen persoona Caroline oli lapsena. Dokumentissa nähdään hellyttäviä videoklippejä tähden lapsuus- ja teinivuosilta, jotka osoittavat, kuinka hän rakasti esiintymistä.
Äiti kertoo, kuinka kaksoissisaret olivat kuin yö ja päivä.
– He olivat toistensa vastakohdat. Jody on se positiivinen, Carrie puolestaan se negatiivinen. Sellainen hän on ollut lapsesta saakka, hän oli joko hyvin korkealla tai alakuloinen.
– Hän ei lakannut itkemästä, vaikka kuinka yritti. Sitten hän keräsi itsensä, äiti Christine kertoo.
Perhe puhuu myös siitä, kuinka Caroline kamppaili sydänsurujen kanssa teini-ikäisestä lähtien.


