Lotta Haralalta mahtava uutinen – ruotsalaistähtikin iloitsi: "Vau"

Pika-aituri Lotta Harala paljastaa pitkään vaivanneen terveysmurheen olevan vihdoin ohi, sillä hänen säärensä on nyt täysin tervehtynyt.

Jo vuodesta 2020 säärensä kanssa tuskaillut ja pahimmillaan toista kautta sivussa kilparadoilta vuosina 2021 ja 2022 vaivan vuoksi ollut Lotta Harala kertoo Instagram-päivityksessään jalan olevan nyt "täysin terve".

– Se oli siinä! Harala iloitsee.

Harala on liittänyt päivitykseensä röntgenkuvia sääriluun rasitusmurtuman eri vaiheista. Viimeisimmässä kuvassa merkkejä murtumasta ei enää paljain silmin ole havaittavissa.

– Näiden vuosien aikana mun apuna olleet lukuisat fysioterapeutit, lääkärit, eri alojen asiantuntijat, ystävät, läheiset, tutut ja tuntemattomat, jotka olette kaikki olleet apuna. En olisi ikinä pystynyt tähän yksin. Haluan kiittää sydämeni pohjasta jokaista, joka on ollut pienessä tai suuressa roolissa tämän sääriprosessin varrella. Tiedätte itse, joita tarkoitan, Harala kiittää.

Harala pääsee nyt siis ensimmäistä kertaa neljään vuoteen aloittamaan ulkoratakautensa täysin terveellä jalalla, mikä lupailee hyvää hänen tuloskunnolleen. Jo viime kaudella pika-aituri kykeni venymään ennätykseensä, kun hän pinkaisi 100 metrin aidat 12,85 sekuntiin heinäkuussa.

– Vuosia unelmoin siitä, että saisin vielä yhden mahdollisuuden urheilla terveenä. Sain sen.

Haralan ilouutiseen Instagramissa on reagoinut kannustavilla kommenteilla lukuisat suomalaisurheilijat kuten Wilma Murto, Samuel Purola ja Nooralotta Neziri.

– Sä oot mun sankari. Nyt hanaa, Murto kirjoitti.

– Nyt tänne lämpöön nautiskelemaan treeneistä! Neziri puolestaan kutsui.

Myös aikansa ruotsalaistähti, parhaimmillaan 100 metrin aidat 12,49 sekuntiin taittanut Susanna Kallur kirjoitti Haralan päivitykseen kannustuksen sanoja.

– Vau, Lotta! Tuo on mahtava uutinen. Täytyy olla niin iso helpotus. Mene näyttämään niille, Kallur kannusti.

43-vuotiaan Kallurin reaktiossa on hänen saavutustensa ohella erityistä painoarvoa, sillä ruotsalainen kärsi itsekin vastaavanlaisesta vammasta kilpaurallaan. Hän joutui jättämään kauden 2009 kokonaan väliin sääriluun rasitusmurtuman vuoksi.

Kallur saavutti vaivoistaan huolimatta urallaan Euroopan mestaruuden 2006 ja oli parhaimmillaan neljäs MM-kisojen finaalissa vuonna 2007.

Lue myös:

    Uusimmat