Mihin ihminen oikeastaan kuolee, jos hän kansankielellä "kuolee vanhuuteen"? Mihin veri menee, miksi silmät jäävät usein auki? Selvitimme.
”Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.”
Eino Leino – Elegia
Vanha. Väsynyt. Silti hengissä, aktiivinen. Monilla ikäihmisillä on samanlaiset toiveet: kun saisi olla loppuun asti omassa kodissa.
Moni toivoo "luonnollista kuolemaa" kotonaan; läheisten ympäröimänä tai kenties yksin, omassa rauhassa, nukkuessa. Mutta mihin ihminen oikeastaan kuolee, jos hän kansankielellä kuolee vanhuuteen?
– Kun ihminen vanhenee, elimistön toimintakyky heikkenee kauttaaltaan. Eri elimet toimivat yhä heikommin. Mikään yksittäinen elin ei petä, mutta kun kaikki elimet toimivat heikosti, ei kokonaisuus enää toimi, kertoo oikeuslääkäri Ursula Vala Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Hän sai oikeuslääketieteen erikoislääkärin oikeudet vuonna 2000.
Nykyään ei tosin enää kuolla "pelkkään" vanhuuteen.




