Kun maallinen taipaleeni tulee päätökseen, mitä minulle tapahtuu? Enää ei tarvitse miettiä – otin asiasta selvää.
Kun maallinen taipaleeni tulee päätökseen, mitä minulle tapahtuu? En tarkoita hautajaisjärjestelyjä, en viimeistä matkaa hautajaissaattueessa – tarkoitan ruumistani, josta henki on jo lähtenyt. Mitä sille tapahtuu?
Mikä osa minusta katoaa ensimmäisenä, mikä viimeisenä? Kuka osaisi kertoa, kauanko maalliset jäännökseni oikeasti ovat jäännöksinä, jäljellä?
Kuten elämän monille osa-alueille, myös kuolemalle on omat asiantuntijansa. Ihmiskehon kuolemanjälkeisistä tapahtumista tietää oikeuslääkäri Ursula Vala Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Vala sai oikeuslääketieteen erikoislääkärin oikeudet vuonna 2000.
– Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuslääkärin tehtäviin kuuluu lääkärien ja poliisien tekemän kuolemansyynselvityksen ohjaus ja valvonta, sekä oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten tekeminen, ja näissä tapauksissa kuolemansyylausunnon tekeminen. Ohjaus ja valvonta ovat pääosin puhelimitse lääkäreille ja poliiseille annettavia neuvoja siitä, mitä pitää tehdä, kun joku on kuollut ja kuinka lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen. Pidämme myös luentoja näistä aiheista, Vala kuvaa.
– Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen jälkeen oikeuslääkäri kokoaa kaikki esitiedot ja ruumiinavauksessa ja sen lisätutkimuksissa saadut tiedot ja kirjoittaa niiden perusteella kuolemansyylausunnon ja kuolintodistuksen.
Sisäelimet mätänevät ensin
Ennen kuin kuolen, voin määrätä ruumiini annettavaksi "anatomian opetukseen". Se merkitsee, että joudun lääketieteen opiskelijoiden tutkittavaksi.
– Lääketieteen opiskelijat tutkivat ruumiin hyvin tarkkaan ja oppivat siten anatomian yksityiskohtia, esimerkiksi verisuonten kulkua. Lääketieteen opiskelijat valmistuvat aikanaan lääkäreiksi. Valmis lääkäri voi erikoistua johonkin lukuisista erikoisaloista, muun muassa oikeuslääketieteeseen. Erikoistuessaan hän tekee alalla lääkärintyötä ja on titteliltään erikoistuva lääkäri, ei opiskelija, Vala kuvaa.
Vaikka antaisin itseni – ruumiini – tieteelle, väistämätön tapahtuu ennemmin tai myöhemmin: kudokseni mätänevät, hajoan ja maadun.
Se, koska ruumiini hajoaa, riippuu Valan mukaan paljon lämpötilasta, ympäristön kosteudesta ja jopa koostani.
– Mitä kuumempi ilma, sitä nopeampaa hajoaminen on. Hyvin kylmässä tai hyvin kuivassa ympäristössä ei hajoamista välttämättä tapahdu koskaan merkittävässä määrin. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi ikirouta ja kuuma aavikon hiekka. Huoneenlämmössä ensimmäiset muutokset tulevat noin kahden vuorokauden kuluttua.
Pääsääntöisesti sisäelimet mätänevät ensin. Niitä seuraavat lihakseni. Viimeisenä menevät luut.
Ihmisestä luut säilyvät yleensä aina pisimpään.
– Erityisesti hampaat ovat kestäviä, mutta ne irtoavat paikoiltaan leukaluusta, Vala sanoo.
Jos kuolen kotiini tai muualle huoneenlämpöön, alan haista. Hajua alkaa syntyä, kun kuolemastani on kulunut useita päiviä.
– Haju johtuu siitä, että bakteerit hajottavat kudoksia, niin kuin mitä tahansa muutakin eloperäistä ainetta, Vala kertoo.
– Ensimmäinen merkki mätänemisestä on vihreä väri oikealla alavatsalla. Se alkaa yleensä tästä kohdasta siksi, että siinä paksusuoli on lähinnä ihoa, ja paksusuolen bakteerien hallitsematon lisääntyminen hajottaa kudoksia ja aiheuttaa viherrystä. Vähitellen viherrys leviää koko vatsalle. Tässä on kuitenkin suurta yksilöllistä vaihtelua.
Poltetut luut voivat säilyä satoja vuosia
Entä koska kaikki on ohi? Milloin olen pelkkä luuranko? Sekin riippuu lämpötilasta ja olosuhteista, joissa henkeni lähtee minusta.
– Tropiikissa tai muuten korkeassa lämpötilassa vainaja on nopeimmillaan luurankoasteella viikossa. Ulkotila vaikuttaa huomattavasti hajoamiseen. Lämpimänä vuodenaikana ulkona on enemmän hyönteisiä kuin sisätiloissa, joten erilaiset niveljalkaiset, kuten kärpäset pääsevät nopeammin syömään hajoavaa kudosta. Myös isommat eläimet, kuten hiiret tai ketut, voivat syödä kudoksia.
Suomalaisessa maastossa luut voivat säilyä muutamia, korkeintaan muutamia kymmeniä vuosia.
– Suomen maaperä on hapanta, joten pääsääntöisesti luut eivät säily kovin hyvin. Jos vainaja on haudattu kuivaan hiekkamaahan, voivat luut säilyä huomattavasti pitempään. Poltetut luut voivat säilyä satoja vuosia.
Sadat vuodet kuulostavat pitkältä ajalta, mutta lopulta minusta ei ole jäljellä mitään. Paitsi muistot – ja nekin muiden mielissä.
Mutta entä kuoleman hetki? Voisiko ihminen oikeasti nähdä omat muistonsa, elämänsä niin sanotusti vilistävän silmien edessä?
– Tähän en osaa vastata, Vala sanoo.
Aivan. Ei ole ketään, keltä kysyä. Täytyy vain odottaa, ottaa selvää itse.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.