Lola Odusoga saa vastailla jatkuvasti kysymyksiin sinkkuelämästä – paljastaa blogissaan olleensa salaa kihloissa jo vuoden

14:29
18-vuotiaan Lola Odusogan elämä muuttui täysin 25 vuotta sitten: "Kyllä se on vaatinut sellaisen kymmenen vuotta, että tajusi, minkälainen se show silloin oikein oli"

Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga kertoo uudessa blogikirjoituksessaan varjelevansa yksityisyyttään tarkasti.

Turkulaisen Lola Odusogan elämä muuttui täysin 25 vuotta sitten, kun hänet valittiin ensin Miss Suomeksi ja pian sen jälkeen hän edusti Suomea menestyksekkäästi myös Miss Universum -kilpailussa, jossa hänet kruunattiin toiseksi perintöprinsessaksi.

Yht’äkkiä julkisuuteen singahtanut Odusoga onkin tämän jälkeen ollut julkisuudessa ja jatkuvasti otsikoissa ja tunnustaa uudessa blogikirjoituksessaan, että jotain asioita on jäänyt siksi kokematta.

– Yksityisyyttään osaa arvostaa kunnolla vasta, kun sen on joskus menettänyt. Itse olen ollut julkisuudessa 18-vuotiaasta, ja aikuisiällä kokematta ovat jääneet monet asiat, joita ikäiseni ovat tehneet. Joitain asioita olen jättänyt tekemättä juuri julkisuuden vuoksi, kirjoittaa Odusoga, joka sanoi aiemmin tänä vuonna myös MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, ettei ollut varautunut sellaiseen buumiin, joka hänen ympärilleen nousi.

Nyt hän paljastaa kihlautuneensa vuosi sitten ja testanneensa sen jälkeen, onnistuuko hän pitämään asian salassa.

– Onnistuin kuin onnistuinkin vuoden päivät salaamaan kihlautumisen miesystäväni kanssa. Mikäli siis haluaa pitää jonkin asian yksityisenä, se onnistuu kyllä.

Kirjoituksessaan Odusoga kertoo olleensa yhdessä miesystävänsä kanssa viisi vuotta, mutta pitäneensä suhteen tietoisesti poissa julkisuudesta. Puoliso ei ole julkisuuden henkilö.

– Moni ei tiedä edelleenkään, että seurustelen, koska ei näe kuvia tai lehtijuttuja asiasta. Olen vastannut kärsivällisesti treffipyyntöihin ja uteluihin mahdollisesta sinkkuudestani kaikki nämä vuodet. Olen kertonut olevani onnellisesti parisuhteessa, vaikkei suhde näy somessa tai mediassa. Vaikka jokin asia ei näy somessa, se ei tarkoita, etteikö sitä olisi, hän muistuttaa.

Yksi Suomen suosituimmista missikaunottarista paljastaa blogissaan, ettei parisuhde ole ainoa asia, jonka hän on pyrkinyt pitämään pois julkisuudesta ja kertoo, millaisin konstein hän on pyrkinyt varjelemaan yksityiselämäänsä. Koti on ollut Odusogalle paikka, jonne hän ei ole päästänyt kameroita koskaan.

– Olisi pelottava ajatus avata ovet omaan täysin yksityiseen paikkaansa. Myöskään lapseni eivät näy minun somessani tai esiinny julkisissa tapahtumissa kanssani. Vaikka äitinsä on tunnettu henkilö, ei lapsia tarvitse altistaa julkisuudelle.

Odusoga tunnustaa, että julkisuus vaikuttaa myös hänen tekemisiinsä.

– En käy uimahalleissa, enkä monissa muissakaan paikoissa, joissa en ole valmis keskustelemaan ja poseeraamaan mahdollisissa yhteiskuvissa. Uimahallien, kuntosalien ja kylpylöiden suihkutiloissa tällaisia hetkiä on tullut monia, ja ne ovat aina olleet kiusallisia. Suomi on pieni maa, mutta kohdallani julkisuus ei ole koskaan ollut pientä.

Odusoga oli vuodet 2005–2015 naimisissa Jarkko Wallinkosken kanssa. Parilla on liitostaan kaksi lasta.

Nykyisin Odusoga työskentelee tv-tuotantojen parissa. Hän on ollut mukana muun muassa Temptation Island Suomi -ohjelman taustatiimissä ja julkaisi keväällä Instagramissa kuvia, joista kävi ilmi, että hän on mukana tekemässä myös pian Nelosella alkavaa Paratiisihotelli-ohjelmaa Kanariansaarilla.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja