Veturinkuljettaja Jukka Tykkyläinen pelasti loukkuun jääneen joutsenperheen varmalta kuolemalta.
Elettiin keskiviikkopäivää ja tuhansien kilojen painoinen tavarajuna jyskytti tasaisesti kohti Tamperetta. Lempäälän tienoolla Tykkyläinen sai kuitenkin tiedon, että joutsen olisi nähty radan lähettyvillä.
Jättimäinen tavarajuna alkoi hiljentää vauhtiaan jo hyvissä ajoin ennen havaintopaikkaa. Tykkyläinen tarkkaili radanvartta tarkkaavaisesti yli 10 vuoden veturinkuljettajan rautaisella kokemuksella.
– Siellä näkyi pieniä piipertäjiä radalla ja iso emojoutsen.
Voimat ehtyneet?
Kahdeksanhenkinen joutsenperhe oli jäänyt loukkuun radalle kahden kiskon väliin. Pienet piipertäjät eivät päässeet hyppäämään ratakiskojen ylitse.
– En tiedä, olivatko ne olleet jossain retkellä ja voimat ehtyneet, Tykkyläinen pohtii.
– Ilmoitin liikenteenohjaukselle, että nyt on semmoinen homma, ettei saa ajattaa yhtään junaa tälle alueelle. Sanoin, että liikenne kokonaan seis tältä kohdalta, junaliikenne voi jatkua vasta sitten, kun kaikki linnut on saatu siirrettyä turvaan raiteilta.
Katso hellyttävä video pelastusoperaatiosta yllä olevalta videolta! Veturinkuljettaja-Jukka auttaa poikasia empimättä.
Yksi poikasista jäi jälkeen
Veturinkuljettaja astui raiteille ja lähestyi joutsenperhettä. Emojoutsen pakeni aluksi auttajaa, mutta palasi suojelemaan poikasiaan.