Liverpool-luotsi Jürgen Klopp jyrähti Valioliigan ohjelmasta: "Rikos"

Liverpool johtoon jatkoajalla: Roberto Firmino iskee MM-finaalin avausmaalin 1:39
Liverpool voitti viikonloppuna seurajoukkueiden MM-kultaa. Finaalin ainoan maalin Flamengoa vastaan iski Roberto Firmino.

Jalkapallovalmentaja Jürgen Klopp ei ole mielissään Englannin kenttien joulukuun lopun otteluruuhkasta. Saksalaisvalmentaja Kloppin mukaan on "rikos", että osa joukkueista joutuu pelaamaan kaksi ottelua kolmessa päivässä.

–  Se ei todellakaan ole OK, Klopp sanoi BBC:lle.

–  Ja näin se menee edelleen. Boxing dayna pelaaminen ei ole ongelma kenellekään valmentajalle, mutta pelaaminen sekä 26. että 28. päivä on rikos. Voimme sanoa, mitä haluamme, eikä kukaan ole todella kiinnostunut, Klopp jatkoi tapaninpäivän ottelusta.

Boxing day eli 26. joulukuuta on perinteinen pelipäivä brittikentillä, mutta Klopp on huolissaan pelaajien jaksamisesta. Kloppin luotsaama Liverpool tahkosi juuri ennen joulua seurajoukkueiden MM-turnauksessa ja muutaman päivän tauon jälkeen pelaa jo kotoista Valioliigaa vieläpä kahden ottelun verran tällä viikolla.

Edessä kärkiottelu

Valioliigan kärkijoukkue Liverpool kohtaa tänään myöhäisottelussa Leicesterin ja on tositoimissa jälleen sunnuntaina, jolloin vastassa on Wolverhampton. Liverpoolilla otteluiden välissä on kaksi päivää, mutta moni joukkue pelaa Valioliigaa torstain jälkeen uudestaan jo lauantaina.

–  Ei ole mitään syytä laittaa joukkuetta pelaamaan uutta Valioliigan ottelua alle 48 tunnin päässä edellisestä. Keho tarvitsee tietyn ajan palautumiseen, Klopp muistutti.

Liverpoolille kertyy joulukuussa kaikkiaan yhdeksän ottelua. Englannin liigacup ja seurajoukkueiden MM-turnaus menivät ikävästi päällekkäin, ja Liverpool pelasi b-miehistöllä liigacupissa. Aston Villa oli vahvempi 5–0. Seurajoukkueiden MM-turnauksesta irtosi mestaruus.

Tapaninpäivänä Liverpool jatkaa Valioliigan mestaruusjahtiaan. Sen sarjajohto toisena olevaan Leicesteriin on kymmenen pistettä.

Lue myös:

    Uusimmat