MTV paikalla ilmastomarssissa, johon odotetaan tuhansia – eduskunnalta vaaditaan sitoutumista ilmastotekoihin

MTV Uutiset seuraa Helsingissä järjestettävää ilmastomarssia nettisivuillaan klo 14.50 alkaen. Marssiin on hitaan alun jälkeen kokoontunut runsaasti ihmisiä.

Senaatintorilta liikkeelle lähtevään marssiin tulvii koko ajan lisää väkeä, kertoo STT:n paikan päällä oleva kuvaaja.

Facebookissa marssille oli iltapäivään mennessä ilmoittautunut vajaat 8 000 ihmistä ja noin 25 000 oli kertonut olevansa kiinnostunut marssista.

Iltapäivällä pidettävän marssin kutsui koolle yli 30 kansalaisjärjestöä ja yhteisöä. Sillä vaaditaan tulevalta eduskunnalta sitoutumista selkeisiin ilmastotekoihin ja tiukempaan aikatauluun Suomen nettopäästöjen laskemiseksi alle nollan.

Eduskuntatalolle marssia vastaanottamaan ovat lupautuneet eri eduskuntapuolueiden edustajat, muun muassa ministerit Kai Mykkänen ja Sampo Terho sekä suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Juttu jatkuu videon jälkeen. 

Kuntien ilmastotoimet valtiota kunnianhimoisempia 2:09
​​​​​​​

MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että eilen perjantaina iltakahdeksaan mennessä marssille oli ilmoittautunut sosiaalisessa mediassa yli 6 000 osallistujaa, kertoi Greenpeace Nordenin tiedottaja Juuso Janhunen STT:lle. Kiinnostunut-klikkauksen oli puolestaan tehnyt noin 22 000 ihmistä.

Mielenosoittajat kokoontuvat klo 14.30 Senaatintorilla, josta kulkue lähtee kohti eduskuntataloa alustavien tietojen mukaan klo 15.00. 

Lue myös:

    Uusimmat