Ainakin 10 000, jopa 20 000 ihmistä: Helsingin marssi kasvoi Suomen suurimmaksi ilmastomielenosoitukseksi – "Seuraavan hallituksen kärkihankkeen on oltava ilmastonmuutoksen torjunta"

Ilmastomarssin osallistujat Eduskuntatalolla 0:38
Poliisin arvio osallistujamäärästä on järjestäjiä matalampi, mutta poliisinkin mukaan osallistujia oli yli 10 000.

Helsingissä tänään pidetylle ilmastomarssille osallistui noin 20 000 ihmistä, kertoi järjestäjiin kuuluva Katja Hintikainen STT:lle. Poliisin arvio osallistujamäärästä on matalampi, mutta poliisinkin mukaan osallistujia oli yli 10 000.

Hintikaisen mukaan tämän päivän ilmastomarssi kasvoi joka tapauksessa Suomen suurimmmaksi ilmastoaiheiseksi mielenilmaukseksi. Lokakuussa pidetyllä ilmastomarssilla oli noin 8 000 osallistujaa.

Kunnianhimoisempia ilmastotoimia vaativat mielenosoittajat kokoontuivat tänään kello 14 Senaatintorille. Sieltä mielenosoittajien kulkue suuntasi Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kautta Eduskuntatalon edustalle, missä ohjelmaan kuului muun muassa musiikkia ja puheita.

– Me haluamme seuraavan eduskunnan tarttuvan ilmastonmuutoksen hillintään niin, että se on seuraavan hallituskauden kärkihanke. Suomesta täytyy ruveta rakentamaan fossiilivapaata hyvinvointiyhteiskuntaa, Hintikainen tiivisti marssijoiden viestin päättäjille.

Mielenosoittajat vaativat muun muassa Suomen päästövähennystavoitteiden tiukentamista sekä fossiilisista polttoaineista irtautumista vuoteen 2035 mennessä ja kivihiilestä, öljylämmityksestä ja turpeesta luopumista vuoteen 2025 mennessä.

Mukana paljon eri toimijoita

Iltapäivällä liikenne oli ilmastomarssin vuoksi noin tunnin ajan poikki Eduskuntatalon edustalla. Nyt liikenne kulkee jälleen normaalisti.

Tapahtuma jatkui ohjelman mukaan kello 17:een asti. Hintikainen kertoi hieman kello 17:n jälkeen, että mielenosoittajat olivat jo hajaantuneet Eduskuntatalon edustalta.

Hintikaisen mukaan marssille osallistui paljon erilaisia toimijoita, kuten ympäristöjärjestöjä, lastenjärjestöjä, ammattiyhdistyksiä ja harrasteryhmiä.

– Se kertoo mielestäni siitä, miten laajaa joukkoa suomalaisia ilmastonmuutos koskettaa ja kiinnostaa, Hintikainen sanoi.

Ilmastomarssin järjestäjiin kuuluvat muun muassa Greenpeace, Fingo, Luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi.

Pienempiä ilmastomarsseja järjestettiin tänään myös Rovaniemellä, Oulussa ja Raumalla.  

Lue myös:

    Uusimmat